Maisan kokemukset KyS:stä ja toiminnasta

Maisan kokemukset KyS:stä ja suunnistuksesta

Maisa Mattila

Omat suunnistamiset

SE alkoi joskus 70-luvun alkupuolella mentyäni Ahlströmille töihin ja siellä työporukassa mietittiin jotain kuntoilu­lajia. Aivan uutena ja ihmeellisenä löysin tälläisen kuin suunnistus ja eikun rasteille, aluksi pareittain työkaverin kanssa Arvi Kiiraman kärsivällisellä opastuksella.

Melko pian sain houkuteltua myös armaan aviomieheni Saken kuntorasteille. Eskelisen Reijo varmaan muistaa vieläkin sen tapahtuman (hän oli ratamestari). Sakkea odotettiin ja odotettiin ja oltiin jo lähdössä etsimään, mutta saapuihan Sakke vihdoin uupuneena mutta onnellisena pois metsästä. Ja niin oli Mattilan perhe hurahtanut suunnistukseen ja seurahan oli Kymin Suunnistajat. Tämä tapahtui peruskartta-aikaan.

Samoihin aikoihin tulivat ensimmäiset suunnistuksen erikoiskartat ja KyS käynnisti vireän ja voimakkaan nuorisotoiminnan. Mukaan tuli paljon lapsiperheitä ja suunnistuksesta kehittyi koko perheen harrastus. Mattilatkin alkoivat muiden mukana kiertää kansallisia kisoja ja rastiviikkoja. Itse jätin aika pian “kuntsarit” ja suunnistin vain rastiviikoilla periaatteella “sateen sattuessa sisällä” lukuunottamatta Sveitsin rastiviikkoa. Siellä nääs satoi koko viikon.

Kainuun rastiviikko kuului ja kuuluu taaskin kesäohjelmaan. Kyssiläis-perheitä rynnisti 70-80-luvulla sankoin joukoin Kainuuseen: ainakin Rapot, Rikat, Kääriät, Helmiset, Rainiot, Nurmiaiset, Korvet ja varmasti muitakin jotka ei nyt tulleet mieleen. Siihen aikaan asuttiin leirialueella teltoissa omalla tiiviillä alueella, jonka varasi ensiksi ehtinyt. Rapon Marita oli muuten paras paikanvaraaja. Hän nääs pelotteli muut pyrkijät kauas kertomalla millaista hurjaa sakkia varaamalleen paikalle oli tulossa.

Suunnistusmenestystäkin tuli, koska seppeleitä saatiin väsätä muistin mukaan aivan riittävästi. Paremminkin ovat jääneet mieleen välipäivät ja Rainion Ranin järjestämät tapahtumat. Opastettu retki Raatteen tielle oli ohjelmassa. Ranillahan oli omakohtaisia kokemuksia kyseisestä paikasta. Myös leiriolympialaiset palkintojen jakoineen olivat ohjelmassa . Lajeina oli ainakin: ammunta ilmapistoolilla, tikan heitto, uinti ja rinnejuoksu soramontussa.

On tosi mukavaa, että kyssiläiset perheet yhä osallistuvat rastiviikoille. Lisäystä on tullut Fin-5-viikosta. Nyt ei enää asuta niin tiiviisti, mutta kisapaikan seurateltta toimii yhteisenä tukikohtana, jossa luodaan tätä seurahenkeä ja on mahdollisuus kertoa nämä kootut selitykset suorituksestaan ja menestyksiäkin aina tulee.

Muut oheistoiminnat

”Jytäjumppaa”

Joskus 80-luvulla syksyn saapuessa KyS:n naisten mieleen hiipi haikeus, että eikö me tavata vasta kun ensi kesänä. Siinä syntyi idea talviajan “Jytäjumpasta”. Ja niinpä varattin salivuoro Aittiksen koululta. Tilasin muutaman kasetin ja eikun jumppaamaan Anne Pohtamon aerobicin , Kuntoliiton jytäjumpan ja strechingin tahdissa. Tätä harrastettiin muutama vuosi, kunnes kuntosaleista tuli liian kova kilpailija meille.

”Ravintolatoiminta”

Kymin Suunnistajat on koko historiansa ajan järjestänyt isompia ja pienempiä kisoja. Kisoihin kuuluu aina ravintola. Meitä KyS:läisiä naisia on aina löytynyt iskukykyinen joukko hoitamaan homma. Itse pääsin pian harrastukseni alussa joukkoon mukaan ja jonkun ajan kuluttua perin Korpin Ailalta “ravintolapäällikön” viran. Niinpä tuli junailtua “muutama” kisaravintola ja taas sain uusia kokemuksia sekä uutta oppia.

Yhteen aikaan meidän kisaravintolan tavaramerkki oli paikalla leivotut munkkirinkilät. Itse olin ensiksi vähän epäilevä Kilpisen Riitan ideasta. Miten siellä metsän keskellä niitä rinkeleitä väännetään? Kunnes Riitta sitten demonstroi jutun juonen ja niinhän me luonnonhelmassa taikinasta pyöritettiin pikkupullia ja pullista etusormet läpi , pyöräytys ja rinkeli rasvaan paistumaan.

”Sihteeri” (ilmoitus)

Otsikossa on tehtävänimike, joka sopii mahdollisimman huonosti allekirjoittaneeseen. He jotka minua tuntevat vähän paremmin, tietävät että, jos minulle uskoo 3 paperia kohta ainakin yksi on hukassa ja muut kaksi sekaisin.

Mutta kun Kääriän Vapulta vapautui ilmoitussihteerin pesti niin minähän tartuin tilaisuuteen että “ tätähän en vielä ole tehnytkään “. Onneksi, minulle ja seuralle, että samaan aikaan otettiin käyttöön verkkovihko-palvelu Internetissä ja ilmoittautumiset hoituvat ilman paperia. Omasta mielestäni homma on sujunut ilman kovin montaa mokaa, mitä nyt ensimmäisen kesäkauden jälkeen en muistanut aloittaa hiihtosuunnistuskautta ja Lehdon Jampalta jäi kisat väliin, varmaankin olen sen saanut anteeksi.

Summa summarum

Edellisissä jutuissa olen halunnut eritellä lähinnä itselleni, miten monipuolisella tavalla minulla on ollut mahdollisuus hyödyntää seuraa itseni kehittämisessä, sillä mikään näistä tehtävistä ei ole sivunnut leipätyötäni lasitehtaan laboratoriossa ja samalla olen tutustunut aikamoiseen määrään mukavia ihmisiä.

Mikä mukavinta, olen saanut seurata muidenkin kuin omien lasten kehitystä nuoriksi ja aikuisiksi jo toisessa polvessa (vai onko se jo kolmannessa?). Jonkinlaista kasvatustakin on tullut leireillä harrastettua “keittiön” kautta.

Tästa kaikesta ei voi olla kuin kiitollinen Kymin Suunnistajille.