Valio-Jukolaa vietettiin Kaisan 60-vuotiskakusta nauttien!

Vantaalla suunnistettu Valio-Jukola oli meille Kyssiläisille jälleen mieleenpainuva kokemus. Itse viestien ja mukavan yhdessäolon lisäksi meillä kaikilla paikallaolleilla oli ilo olla onnittelemassa seuramme puheenjohtajaa Kaisa Snelliä, joka täyttää 60 vuotta kesäkuussa! Kaisa tarjosi meille maittavat mansikkakakut, joita riitti vielä aamuun saakka ja joilla ainakin allekirjoittanut vielä suoritti viime hetken tankkaukset ennen aamun yhteislähtöä:)

Kaisa on tehnyt valtavan ansiokkaan ja pitkän seuratyön meidän upeassa seurassamme! Siihen on mahtunut pitkä puheenjohtajuuskausi (joka meidän kaikkien onneksi jatkuu edelleen) kuin myös mm. seuran taloudenpidosta huolehtiminen. Lukemattomat ovat myös ne kerrat, kun Kaisa on toiminut kilpailunjohtajana napakalla otteellaan! Kaisa on oivallinen esimerkki siitä seurahengestä, josta KyS voimansa ammentaa. Kaisalle, kuten monille muillekin meistä, ”Kyssä on Pyhä”!

Kymin Suunnistajien koko jäsenistö onnittelee seuramme upeaa puheenjohtajaa täydestä sydämestään!

Seuramme toinen, hieman nuorempi aktiivi Päivi Julku kirjoitti Valio-Jukolan kokemuksista mukavan tarinan, jota pääset lukemaan klikkaamalla ”Lue lisää”.

Valio-Jukola Julkun Päivin silmin

Jukolan viesti 2012 suunnistettiin menneenä viikonloppuna Vantaalla Sipoonkorvessa, kisakeskuksena toimi Hakunilan urheilupuisto. Kymin Suunnistajat oli mukana tapahtumassa viidellä Jukola-joukkueella ja kahdeksalla Venla-joukkueella, lisäksi paikalla oli ilahduttavasti myös kannustusjoukkoja. Tänä vuonna majoituttiin omiin telttoihin järjestäjien pystyttämien sotilastelttojen sijaan. Onneksi porukasta löytyi sen verran erähenkisyyttä, että juuri kukaan ei tuntunut valmiiksi pystytettyjä telttoja kaipaavan. Teltta-alueellemme pystytettiin viime vuoden tapaan myös kahvilateltta, jossa Mattilan Maisan johdolla tarjoiltiin leipää, pullaa ja lämmintä juotavaa. Kiitokset Maisalle sekä Währneille,joiden peräkärryssä teltat ja muut raskaammat tavarat saatiin kuljetettua suoraan paikan päälle.

Lauantaina ilma oli mitä kesäisin ja Venlat pääsivät metsään aurinkoisessa, joskin ainakin allekirjoittaneen makuun liian lämpimässä säässä. Kuumuus ei tuntunut menoa haittaavan, vaan naisilta nähtiin upeita suorituksia, monen joukkueen viimevuotiset sijoitukset nousivat kohinalla.

Venlojen viestin jälkeen kahvilateltalla oli tarjolla mansikkakakkua Snellin Kaisan 60-vuotissyntymäpäivien kunniaksi. Metsolan Jyrki piti Kaisalle lyhyen puheen ja lahjaksi seuran puolesta ojennettiin varta vasten tehty t-paita sekä urheiluliikkeen lahjakortti. Onnittelut vielä Kaisalle ja kiitos kakusta!

Illan hämärtyessä ja viiletessä koitti Jukolan viestin lähtö ja lähes 1700 lamppupäistä miestä säntäsi metsään, joukossa siis viisi Kyssiläistä, joista yhtä saimme ihastella isolta screeniltä ennen lähtölaukausta. Myös miehet suoriutuivat kunnialla urakastaan ja nostan hattua etenkin pimeässä suunnistaneille. Itse tulin metsässä muutaman niin jyrkän ja peitteisen alamäen alas, että valoisassakin meinasi hirvittää. Myös aamulla yhdeksän aikaan alkanut rankka sade aiheutti varmasti oman haasteensa viimeisten osuuksien juoksijoille. Joku tosin näki tässäkin asiassa posiivisen puolen: suihkuun ei tarvinnut erikseen lähteä.

Aivan kommelluksitta viesteistä ei suoriuduttu: joltain oli hajonnut kompassi matkalla, yksi upposi kainaloita myöten ojaan ja kahden miehen avuin kiskottiin sieltä ylös, joku sinnitteli osuutensa läpi vatsataudista huolimatta ja pummeja nähtiin niin aloittelijoilta kuin kokeneemmiltakin suunnistajilta (joillain pummi oli vain 10 s, joillain 10 min tai enemmänkin). Sekä Venloissa että Jusseissa mukana oli jälleen myös kourallinen ensikertalaisia ja erityisonnittelut heille hienoista suorituksista! Omasta puolestani voin sanoa, että suunnistuskauden kohokohta ei pettänyt tälläkään kertaa, toivottavasti kaikki muutkin nauttivat menosta ja tunnelmasta yhtä paljon.

Edes telttojen purkaminen sateessa ei harmittanut, kun hyvällä porukalla oltiin liikenteessä. Sitten vain katseet kohti vuoden 2013 Jukolaa, joka suunnistetaan Jämsässä! Ja sitä ennen tämän vuoden tuloksia voi käydä ihastelemassa netissä: http://results.jukola.com/tulokset/fi/.

Kiitos Kilpisen Mikan, tulospalvelu kuvallisine tulostauluineen toimi jälleen erinomaisesti KyS:n Valio-Jukolan ”päämajassa” eli kahvilateltassa!

Päivin tuplasuoritus Jukolassa

Itse suunnistin tänä vuonna sekä Venlojen että Jukolan viestissä, suoritus jota kuulemani mukaan kukaan Kymin Suunnistaja ei ollut aiemmin tehnyt. Yleisön pyynnöstä raporttia siitä kokemuksesta:

Jukolan viestissä suunnistaminen ei ollut mitenkään suunniteltu juttu, mutta kun Nikin Petterin kaveriporukan ”Vika Suunta”-joukkueesta uupui pari juoksijaa asiaa hetken mietittyäni ilmoittauduin mukaan. Myöhemmin selvisi, että tällainen tuplasuoritus on jopa ihan sallittu nykyisin, joten hieno salanimi jäi käyttämättä (harkinnassa oli kaikenlaista Unelma Pummista ja Pilvi Poudasta lähtien). Urakkaan valmistauduin lepäilemällä ja tankkailemalla (ja ehkä aiemmin oli yritetty vähän treenatakin), sen verran tosissaan olin että saunasiiderikin jäi perjantaina juomatta.

Venloissa juoksin aloitusosuuden. En oikein välitä yhteislähdöistä, mutta Venlojen aloituksessa on oma hieno tunnelmansa ja sen pääsin nyt toista kertaa peräkkäin kokemaan. K-pisteelle oli matkaa noin kilometrin verran, joten matkalla ehti hyvin suunnitella reitin ensimmäiselle rastille. Joku ”oikea suunnistaja” olisi varmaan lukenut jo muitakin rastivälejä ja myöhemmin tulin huomaamaan, että olisi ainakin kannattanut vilkaista kuinka monta rastia osuudella on. Kuvittelin juosseeni ensimmäiset 500 m hyvin reipasta vauhtia, kunnes näin pari riviä takaani lähteneen Minnin kaukana edessäni. Yritin tästä ja hirveästä ryysiksestä huolimatta keskittyä vain omaan suoritukseeni ja suunnistus lähtikin kulkemaan ihan hyvin.

Ensimmäiset 5 rastia löytyivät moitteettomasti. 5-6 väli oli pitkä ja tein ehkä hieman huonon reitinvalinnan, rasti löytyi kuitenkin ongelmitta. Juoksu ei kulkenut mitenkään parhaalla tavalla, mutta yritin kuitenkin pitää kovaa vauhtia yllä, joten väsymys alkoi painaa. Rastille numero 8 tein ison virheen, löysin hajontarastin, mutta en omaani, enkä tiennyt tarkalleen missä kohtaa kartalla olin. Onneksi koodia huudeltuani joku kertoi, missä suunnassa oikea rasti on, joten pummi ei kokonaisuuden tullut muutamaa minuuttia suuremmaksi. Tämän rastin jälkeen tultiin viitoitukselle samalle pellolle, joka oli ylitetty matkalla K-pisteelle. Huokaisin helpotuksesta, enää täytyy jaksaa juosta maaliin. Otin loppukiriä ja juoksin juomarastinkin ohi, vaikka jano oli hirveä, koska ajattelin näin säästäväni vähän aikaa. Vähän juomapisteen jälkeen lähdettiin nousemaan rinnettä ylös, jolloin taittelin kartan uudelleen ja totesin järkytyksekseni, että rata tekee vielä lisälenkin ennen maalia ja rasteja pitäisi etsiä vielä 5 kappaletta. Onneksi rastit löytyivät kohtuullisesti, joskin yhdellä rastivälillä lähdin harhailemaan koskemattomaan pusikkoiseen rinteeseen, jossa ei näkynyt ketään muuta. Jokainen joskus Jukolassa suunnistanut tietää, että tämä ei ole fiksu valinta. Juosta en tässä vaiheessa enää oikein jaksanut vaikka rastilta toiselle pääsi etenemään polkuja ja pururataa pitkin. Mielessä liikkui lähinnä se kuinka kaadun kuolleena maahan kunhan saan ojennettua kartan Miisalle, joka juoksi joukkueemme toisen osuuden. Kun sain viimeisen rastin leimattua piristyin sen verran, että jaksoin juosta niin paljon kuin jaloista siinä vaiheessa lähti vaihtoon, eikä sittenkään tarvinnut kaatua maahan lepäämään. Ilahduin myös siitä, että aikaa oli mennyt alle tunti lopun notkahduksesta huolimatta ja pääsin tavoitteeseeni eli tulin vaihtoon puolen välin paremmalla puolella. Se sen sijaan ei tässä vaiheessa ilahduttanut laisinkaan, että edessä olisi vielä toinen suoritus.

Raahauduin teltta-alueelle ja join ensimmäiseksi palautusjuoman ja ainakin litran vettä, tankkasin myös magnesiumia. Hymy palautui pikkuhiljaa huulille, kun jutusteli seurakavereiden kanssa ja seurasi kuinka hienosti muut suunnistivat. Tarjolla ollut mansikkakakku maistui myös erityisen hyvältä. Pesulle en pitkällisen pohdinnan tuloksena jaksanut vaivautua (tämä päätös taisi aiheuttaa joissain hieman ihmetystä). Illalla kävin syömässä ruokalassa lihakeittoa ja katselin Jukolan viestin lähdön. Tämän jälkeen yritin käydä nukkumaan. Makoilin teltassa tunnin pari, mutta unta en saanut, joten nousin seuraamaan miesten menoa. Yritin nukkumista vielä pariin otteeseen ja juuri nukahdettuani viiden aikaan sain viestin, että Vika Suunnan 4. osuuden viestin viejä Ahti on metsässä. Unta tuli siis n. puoli tuntia. Ei muuta kuin suunnistusvehkeet uudelleen niskaan, numerolappu rintaan ja kosteat nastarit jalkaan. Koneelta teltalla katsottiin, että Ahti on leimannut väliaikarastilla n. puolessa välissä matkaa, joten suuntasin vaihtoalueelle. Lämmittelin hyvin kevyesti, koska halusin säästellä voimiani. Noin puolen tunnin odotuksen jälkeen pääsin matkaan. Meno oli aivan eri kuin Venlojen yhteislähdössä ja hölköttelin rennosti K-pisteelle. Pummasin heti ensimmäistä rastia hieman, mutta siitä eteenpäin suunnistus sujui vallan mainiosti. Pidin vauhdin itselleni miellyttävänä ja kävelin suosiolla ylämäet. Pisimmällä rastivälillä tipahdin kartalta, mutta onneksi tuli vastaan lampi, josta oli helppo paikantaa itsensä. Löysin myös sen Venlojen viestin 8. rastin, jota olin pummannut, valitettavasti se ei vaan ollut tällä osuudella oma rasti. Samoja rasteja näillä kahdella juoksemallani radalla oli kolme.

Eniten hyödyin aiemmasta maastokäynnistä Jukolan osuudella sillä, että osasin välttää soita, jotka olivat osoittautuneet paikoitellen erittäin veteliksi ja sillä, että ymmärsin juoda myös viimeisellä juomapisteellä, koska tiesin että edessä on vielä suunnistamista. Aiempi suoritus painoi jaloissa yllättävän vähän (lähinnä ylämäissä) ja viimeisille rasteille tullessa fiilis oli sellainen, että olisi voinut suunnistaa pidempäänkin. Takaisin seurateltalle päästyäni onnistuneen suorituksen lisäksi mieltä lämmittivät seurakaverien kannustavat kommentit sekä se, että olin onnistunut nostamaan joukkueemme sijoitusta yli 30 sijaa. Kävin pesulla ja juomassa ansaitun siiderin mallasrastilla (yhdeksän aikaan sunnuntaiaamuna siis). Mainittakoon vielä, että olin unohtanut matkasta seuran juoksupuvun, joten tässä vaiheessa ainoat puhtaat housut olivat pinkit pitkät kalsarit ja farkkushortsit. Valitsin näistä shortsit, mutta onneksi ystävällinen seurakaveri lainasi myöhemmin tuulipuvun housujaan, ettei tarvinnut palella sateessa. Yöllä olin saanut takin lainaan toiselta kaverilta, joten kyllä seurastamme herrasmiehiä löytyy!

Yhteenvetona todettakoon, että molemmissa viesteissa juokseminen oli hieno kokemus, teki tästä Jukolasta tähän mennessä ikimuistoisimman. Itse suunnistuksen lisäksi tapahtumassa parasta oli tänäkin vuonna kivat seurakaverit, monet naurut tuli jälleen naurettua. Kiitos kaikille vielä kerran! 🙂

PÄIVI JULKU