Rastijahdin ohjeet 2012

Rastijahti kilpaillaan 3-hengen joukkueilla. Kilpailussa on yksi sarja. Kilpailun järjestäjät arpovat joukkueet sellaisella menetelmällä, että joukkueista tulee mahdollisimman tasaväkiset.

Kilpailun kokonaisaika on 70 minuuttia, josta rastien hakuun käytetään 60 minuuttia.

 

Reittien suunnittelu:

Kilpailu alkaa reittien suunnittelulla. Reittien suunnitteluun ja taktiikan sopimiseen on aikaa 10 minuuttia. Kartat sijaitsevat joukkueittain pinossa. Karttoihin ei saa koskea ennen ratamestarin lupaa. Maastoon ei saa lähteä ennen kuin 10 minuuttia on kulunut ja ratamestari on antanut lähtömerkin. Maastoon ei ole pakko lähteä ratamestarin merkistä, vaan suunnitteluun saa käyttää enemmän aikaa.

 

Rastien haku ja pakolliset rastipisteet:

Joukkueet saavat hajaantua kilpailun aikana.

Kilpailussa on neljä rastipistettä, joilla joukkueen tulee käydä kilpailun aikana. Kolme pisteistä on sellaisia, joilla vähintään yhden kilpailijan on käytävä (85, 87 ja 88). Jos joukkueen jäsenistä vain yksi käy ao. rastilla, tulee jokaisella rastilla käydä eri kilpailija. Yksi rasteista (91) on sellainen, jolla koko joukkueen on käytävä.

Koko joukkueen tulee tehdä maalileimaus ennen kuin 60 minuuttia on kulunut ratamestarin antamasta lähtöluvasta. Myöhästymisestä sakotetaan kohdassa ”Pistelasku” kuvatulla tavalla.

 

Pistelasku:

Kustakin rastista saa rastitunnuksen numeron osoittaman määrän pisteitä.

Bonus: Jos joukkueen jäsenistä kaksi käy samalla rastilla, saa joukkue 20 lisäpistettä/rasti. Jos kaikki joukkueen jäsenet käyvät samalla rastilla, saa joukkue 40 lisäpistettä/rasti. Saman kilpailijan useampia leimauksia ei lasketa, vaikka kävisi välillä toisella rastilla.

Joukkueen tulee suoriutua tehtävästä 60 minuutissa. Maalista myöhästymisestä sakotetaan 10 pistettä/alkava minuutti/kilpailija.

Kilpailun voittaa eniten pisteitä kerännyt joukkue. Tasapisteissä vähemmän aikaa käyttänyt joukkue voittaa.

Petteri Nikki                                                                                                                                                                                                                                                                 ratamestari

Uutta edellisiin vuosiin verrattuna on se, että on rasteja, joilla joukkueen jonkun jäsenen on pakko käydä ja vielä yksi rasti, joilla kaikkien on käytävä!?! Nyt taitaa tulla ihan oikeasti pähkinä purtavaksi, miten rastit pitää jakaa…

Jännittävää kisaa kaikille!

Seuratoimintajaoto

Posted in Yleiset.