ONNEA Kymin Suunnistajat 60 v!

KySsin perustamiskokous pidettiin 24.4.1953. Kymin Koskenpojat oli osallistunut vuoden 1952 Jukolan viestiin ja johtanut kilpailua toisen ja kolmannen osuuden jälkeen ja ollut neljännessäkin vaihdossa vain 20 sekuntia kärjestä, mutta sitten olivat ”miehet loppuneet kesken” ja Kymi oli kadonnut kokonaan kuvasta. KyS perustettiin seuraavana vuonna, kun paikkakunnan eri urheiluseurat (Kymin Koskenpojat, Karhulan Katajaiset, Sunilan Sisu ja Tavastilan Kiisto) kokosivat suunnistajansa yhteen seuraan parempien viestijoukkueitten saamiseksi!

Vietämme juhlavuottamme oman väen kesken ja suunnistuksen parissa – Rannikkorasteilla, nuorten toiminnassa sekä erilaisilla kilpailu- ja viestireissuilla.  Sopii hyvin KySsin kuvaan, että varsinaisena juhlapäivänä eli tänä keskiviikkona järjestetään Hippo-suunnistuskoulun aloitustapahtuma, johon on ilmoittautunut noin 60 lasta. Hieno synttäritapahtuma! Viralliset kekkerit tulemme pitämään seuran oman väen kesken kauden päätteeksi 10.11.2013 Seuratalo Sammolla.

Iloista juhlavuotta seuralle ja sen kaikille jäsenille!

Kaisa
pj.

PS. Tälle sivulle ilmestynyt juhlavuoden logo on seuramme jäsenen, Petteri Nikin suunnittelema.

Posted in Yleiset.