Daniel mestariksi SM-yössä!

 

Lauantaina Vierumäellä suunnistetuissa yösuunnistuksen SM-kisoissa KyS:n Daniel Koivisto voitti SM-kultaa H16-sarjassa yli 2 minuutin erolla toiseksi tulleeseen Oulun Aapo Viippolaan. Kisareportteri (joka ei ollut paikan päällä ja joutuu nyt kuvapuolella tyytymään Danielista Nuorten Jukola -kuvaan) osasi tätä jo odottaakin, niin monessa kisassa on rastiväliajoista nähty, että Daniel on ehdottomasti sarjansa suomalaista ydinkärkeä, kunhan vain kisassa syntyy puhdas suoritus. Ja nyt syntyi, rastiväliaikojen mukaan Daniel siirtyi kisan kärkeen jo toisella rastilla, eikä luovuttanut johtoa enää muille. Iso käsi Danielille!!!

Palkintojenjaossa nähtiin myös muita kyssiläisiä, kun H16-sarjassa Danielin mestaruutta säesti Pasin Antti sijoittuen viidenneksi, H17-sarjassa Väyrysen Antti suunnistaen sijalle 8 ja hyvää paluuta tekevä Lavikaisen Lauri sijoittuen H18-sarjassa sijalle 9. Plakettien ulkopuolelle, mutta hienosti sijalle 8 sijoittui D55-sarjassa Töyrylän Marja.

Eli näin tämän kauden SM-mestaruusputki saatiin auki ja sitä on mahdollista vielä täydentää 18.10 Haminassa SM-erikoispitkällä.

Posted in Kilpailut.