Mitalit lähellä Piteån MM- ja EM- kilpailuissa

Kyssin urheilijoilla oli lähellämitalia -päivä. Tänään kisattiin Ruotsin Piteåssa pitkänmatkan kilpailut. Kyssillä oli siinä mielessä historiallinen päivä, että seurahistorian ensimmäinen aikuisten MM-startti oli tosiasia. Tuomas lähti MM-pitkälle hyvin sujuneen kauden saattelemana. Odotettavissa oli jopa mitali. Kilpailun alku oli hieman haastava ja ensimmäisissä väliajoissa Tuomas oli 14. reilut kolme minuuttia kärjen perässä. Seuraavilla väleillä Tuomas sai rytmin päälle ja suunnistus alkoi sujua. Seuraavalla väliaikarastilla Tuomas oli jo noussut 5. Tämän sijan hän sai pidettyä loppuun asti. Tuomas hävisi voittajalle 5.37 ja pronssia voittaneelle Tero Linnainmaalle vajaat kaksi minuuttia. Kelpo suoritus ja antaa varmasti uskoa tuleviin startteihin.

ssl/Paula lehtomäki

Aapo oli H20-sarjassa Tuomaksen tavoin 5. nelisen minuuttia voittajalle hävinneenä. Väinö oli samassa sarjassa 24. kahdeksantoista ja puoliminuuttia voittajalle jääneenä. H17-sarjassa Akseli oli 9. reilut 7 minuuttia voittajalle hävinneenä. Akseli totesi, että virheitä sen verran, että ne kun saa pois, niin mitali on täysin mahdollinen. Sehän on juuri suunnistuksen suola.

ssl/timo mikkola

Huomenna kilpailut jatkuvat sprinteillä. H20-sarja starttaa 11.15. H17 12.15 ja pääsarjat yhden jälkeen. Pääsarjan kilpailuista on nähtävissä GPS-seurannat ja kisaTV-lähetykset kansainvälisen suunnistusliiton sivuilta:

https://orienteering.sport/event/world-ski-orienteering-championships-2019/sprint/#current

Posted in Yleinen.