Jukolan viestin haku vuodelle 2024 tai 2025

Kymin Suunnistajat ja Vehkalahden Veikot hakivat Jukolaa Kotkaan pari vuotta sitten vuodelle 2022 tai 2023. Valitettavasti tuolloin jäimme ilman järjestelyoikeuksia. Uuden hakuajan (järjestelyoikeudet vuosille 2024 ja 2025) koittaessa tämän vuoden alussa, molemmissa seuroissa punnittiin ajatusta uudesta yrityksestä. Lopulta molemmissa seuroissa tehtiin päätös, että haemme Jukolaa jälleen yhdessä. Meillähän on tukena jo hyvin tehdyt pohjatyöt, josta on hyvä päivittää uutta hakemustamme.

Aikataulu etenee seuraavasti: Kaukametsäläiset tutustuivat ajateltuun kilpailukeskukseen toukokuun alussa ja antoivat luvan jatkaa varsinaiseen hakemuksen jättämiseen. Maastoon ei tällä kertaa ollut tarvetta tutustua vaan se on hyväksytty jo aiemmin Jukolan ja Venlojen viesteihin sopivaksi. Tapaamisessa oli mukana vahva alueellinen tuki. Kotkan, Haminan, Pyhtään ja Cursorin johto olivat kuulemassa Jukolan tapahtuman suuruudesta, vaikutuksista seutukunnalle ja odotuksista infran suhteen.

Hakemusta valmistelee 4 hengen johtoryhmä, jossa on jäseniä molemmista seuroista. Lisäksi valiokuntien vetäjät ja ratamestarit ovat jo lupautuneet tehtäviinsä. Heidän avustuksellaan hakemus päivitetään kuluvan loppukesän ja syksyn aikana. Myös maanomistajiin ollaan uudelleen yhteydessä ja tulemme käyttämään ns. option aiemmista luvista.

Hakemus jätetään alueen ja liiton käsittelyyn 31.10.2019 mennessä ja sitä voidaan tarvittaessa täydentää talven aikana. Kaukametsäläiset vierailevat mahdollisesti vielä uudestaan kevään 2020 aikana ja lopullinen valinta uusien järjestäjien osalta julkaistaan Napapiiri-Jukolassa Rovaniemellä kesäkuussa 2020.

Lisätietoja saa allekirjoittaneelta puhelimitse tai nykäisemällä hihasta kisapaikoilla tai esim. Rannikkorasteilla.

Yhteistyöterveisin

Ari Kukkonen p. 050 464 9822

Vehkalahden Veikot

Päätös Jukolan hakemisesta kevätkokouksessa

Viikarissa pidetyssä HiSu kahvittelun jälkeisessä vuosikokouksessa oli normaalia runsaampi osannotto, noin 20 henkeä. Sääntömääräisten asioiden lisäksi johtokunta esitti Kotka-Jukolan järjestelyoikeuden uudelleen hakemimista yhdessä VeVen kanssa vuosille 2024 tai 2025. Oheisen esityksen, sekä organisaatiokaavion esittelyn perusteella käytiin monipuolinen keskustelu Jukolan järjestämisen uhkista ja mahdollisuuksista seuralle (linkki alla).

 

Keskustelussa esille nousi mm. maaston kelpoisuus kilpailuun, sekä erityisesti resurssien riittävyys valmistelun aikana ja itse tapahtumavuonna. Erityisenä huolena oli nuorisotoiminnan ja valmennustoiminnan ylläpito, koska nytkin on välillä pulaa tekijöistä. Nämä haasteet on tunnistettu ja sen vuoksi talven aikana on kerätty johto-organisaatio seura-aktiiveja varjellen. Mikäli järjestelyoikeus saadaan ja projekti realisoituu, Seurana meidän on turvattava seuratoiminta tulevien vuosien aikana, erityisesti nuoriso ja valmennustoiminnan osalta. Olemme kuitenkin vahva kasvattajaseura.

 

Yksimieliseen päätökseen hakemisesta ei päästy ja sen vuoksi suoritettiin suljettu lippuäänestys, jonka tulos oli myönteinen. Äänet jakautuivat 11 puolesta, 3 vastaan ja 2 tyhjää.

 

Jukolan hakuprosessi etenee seuraavaksi alla olevan ryhmän voimin Kaukametsäläisten katselmukseen, johon saapuu myös kaupunkien ja Cursorin edustajat. Johtoryhmässä ovat Kilpailujohtaja Ari Kukkonen (VeVe),
Myyntijohtaja/pääsihteeri Salla Töyrylä (KyS),
Tekninen Johtaja Mikko Niskanen (KyS),
Palvelujohtaja Mika Nokka (KyS).

 

Kevätterveisin,
Pauli Kainiemi
Puheenjohtaja

 

Kausimaksu taitoharjoituksiin

Haluatko mukaan taitoharjoituksiin? Valmennustoiminnan seurayhteistyön myötä on päätetty 2018 kausimaksuksi 50 euroa valmennusryhmän ulkopuolisille Kyssiläisille. Maksu oikeuttaa keskiviikko-harjoituksiin jotka järjestetään keväällä yhdessä KySsin ja KS:n kanssa. Kesällä järjestäjäksi tulee myös VeVe.
Kyssin ja KS harjoituksiin ilmoittaudutaan järjestävän seuran Nimenhuudon kautta.
Kausimaksun maksamiseksi, ilmoita maililla Sinikalle niin hän lähettää kootusti laskut: sinikkarantanen123 (at) gmail.com
Yksittäiset kävijät maksavat 7e kertamaksun KySsin tilille, viitenumero 32104. Seteleitä, lippuja yms ei kerätä harjoituksissa.
Kevätterveisin,
Pauli Kainiemi

S-Market Pasaatin talkoisiin tarvitaan vielä talkoolaisia!

Perinteiseen tapaan Kymin Suunnistajat hoitaa lauantaina 29.10.2016 klo 18.30 alkaen S-Market Pasaatin inventaariotalkoot. Mukaan tarvitaan vähintään 15 talkoolaista, tätä kirjoittaessa kasassa on 12 nimeä.

Inventaariotyö kestää nelisen tuntia ja alaikäraja on 13 vuotta. Työ on siistiä sisähommaa ja tutustuttaa samalla talkoolaiset marketin ihmeelliseen tavaramaailmaan:).

Ilmoittautumiset talkoisiin pikaisesti keskustelufoorumiin tai suoraan Jyrki Metsolalle (0400-427796, jyrki.metsola@cads.fi).

Kiitos jo etukäteen!

Jyrki Metsola

Rasticup huipentuu 22.8, pistetilanne päivitetty

Kymenlaakson Nuorten Rasticup huipentuu päätöskilpailuun maanantaina 22.8.2016 Haminan Onkamaalla. Pistetilanne neljän osakilpailun ja Alueen Nuorten Rastiviestin jälkeen on nyt päivitetty Nuorten Rasticup-sivulle. Kisaa isännöivä Vehkalahden Veikot on seurapisteissä varsin selkeässä pistejohdossa, Kouvolan Suunnistajien ollessa selvä kakkonen ja Kymin Suunnistajat yhtä selkeä kolmonen. Henkilökohtaisessa kilpailussa KyS:n osalta tilanne on varsin mainio. Sarjan johdossa ja hyvissä asemissa viimeiseen kisaan ovat Evert Gango (H14), Ilari Nokka (H13), Onni Vepsäläinen (H12), Rasmus Töyrylä (H9), Emilia Pätäri (D12) ja Venla Hyvölä (D8).

Muistutetaan henkilökohtaisen kilpailun periaatteista:

  • Jokaiselta kilpailijalta otetaan huomioon kauden neljä parasta kilpailua
  • Tasapisteissä ratkaisee ensin osakilpailuvoitot, sitten keskinäiset voitot ja lopuksi parempi poispudotettu kilpailu.

Tsemppiä kaikille maanantain kilpailuun! Ja ilmoittautumisaikaa on vielä tämän vuorokauden loppuun:)

Paikkoja avoinna

Muutama paikka avoinna Rannikkorastien järjestelytehtävissä. Toimi nopeasti, nopeat syövät hitaat! Vapaat paikat näet alta löytyvästä kalenterisuunnitelmalinkistä. Kaikkiin tehtäviin on olemassa selkeät ohjeet Rannikkorastien sivuilla.

Voit ilmoittautua mukaan kahdella tapaa:
1) Voit syöttää tietosi suoraan haluttuun tapahtumaan Rannikkorastien kalenterisuunnitelmaan, joka löytyy internetistä osoitteesta: https://goo.gl/DMjCtc
Ohje: Syötä tiedot suoraan halutun tapahtuman Ratamestari/Tuloslaskentavastaava/Tapahtumajärjestäjä -kenttään. Muutos tallentuu välittömästi taulukkoon, eli erillistä tallennusta ei ole.
2) Voit ilmoittautua myös sähköpostitse (petersvahn(at)outlook.com)

Ohjaajaksi suunnistuskouluun ja nuorten harjoituksiin

Suunnistuskausi on pyörähtänyt mukavasti käyntiin, ja lasten suunnistuskoulua ja nuorten taitoharjoituksia on takana jo kuukausi. Suunnistuskoululaiset, harrasteryhmäläiset sekä nuorten (11-14v). ryhmäläiset ovat olleet erittäin aktiivisia harjoituksissa kävijöitä. Suuri joukko aiemmin mukana olleista on jatkanut hauskaa harrastusta ja iso joukko uusia on tullut mukaan oppimaan suunnistuksen saloja. Nyt tarvittaisiinkin lisäapuja ohjaamiseen. Suunnistuskoulussa on reilut 60 lasta ja nuorten ryhmässäkin lähes 20. Jos sinulla on aikaa ja innostusta, tule mukaan. Jo yksikin kerta auttaa. Ilmoittaudu Nimenhuudon kautta. 

Suunnistuskauden avajaiset 3.5.2016

Kymin Suunnistajien kauden avajaiset pidetään tiistaina 3.5.2016 Mussalossa Niinlahden leirialueella. Seuran sääntömääräinen kevätkokous pidetään klo 18.30 lähtien ja heti sen jälkeen n. klo 19 avajaiset. Tarjolla saunomista, uimista (jos joku tarkenee) sekä pientä purtavaa. Niinlahden sauna on lämpimänä klo 18 lähtien, uikkarit mukaan!

Rannikkorastit on siinä aiemmin illalla Santalahdessa, josta on kätevä tulla sitten Niinlahteen oman seuran porukalla kautta avaamaan!

Tervetuloa koko perheen voimin!

Suunnistuskauden avajaiset 3.5.2016

Kymin Suunnistajien kauden avajaiset pidetään tiistaina 3.5.2016 Mussalossa Niinlahden leirialueella. Seuran sääntömääräinen kevätkokous pidetään klo 18.30 lähtien ja heti sen jälkeen n. klo 19 avajaiset. Tarjolla saunomista, uimista (jos joku tarkenee) sekä pientä purtavaa. Niinlahden sauna on lämpimänä klo 18 lähtien, uikkarit mukaan!

Rannikkorastit on siinä aiemmin illalla Santalahdessa, josta on kätevä tulla sitten Niinlahteen oman seuran porukalla kautta avaamaan!

Tervetuloa koko perheen voimin!