Suunnistuskauden avajaiset 3.5.2016

Kymin Suunnistajien kauden avajaiset pidetään tiistaina 3.5.2016 Mussalossa Niinlahden leirialueella. Seuran sääntömääräinen kevätkokous pidetään klo 18.30 lähtien ja heti sen jälkeen n. klo 19 avajaiset. Tarjolla saunomista, uimista (jos joku tarkenee) sekä pientä purtavaa. Niinlahden sauna on lämpimänä klo 18 lähtien, uikkarit mukaan!

Rannikkorastit on siinä aiemmin illalla Santalahdessa, josta on kätevä tulla sitten Niinlahteen oman seuran porukalla kautta avaamaan!

Tervetuloa koko perheen voimin!

Lasten suunnistuskoulu alkaa to 21.4.

Lasten suunnistuskoulu alkaa torstaina 21.4. Saaripirtillä klo 18. Mukaan on ilmoittautunut nelisenkymmentä innokasta koululaista, joten ohjaajia tarvitaan runsaasti etenkin ensimmäisille kerroille. Käy ilmoittautumassa Nimenhuutoon, jos pääset paikalle opastamaan innokkaita suunnistajan alkuja. Saaripirtillä on myös nuorten ryhmän (11-14v.) harjoitukset (myös nuoret ilmoittautuvat Nimenhuutoon).

Viestivalinnat ja Venlojen & Jukolan viestien näytöt 2016

Viestivalintojen periaatteet on laadittu, jotta jokainen suunnistaja ja huoltaja/valmentaja voi huomioida ne etukäteen. Viestivalintojen periaatteilla pyritään takaamaan mahdollisimman reilut ja tasapuoliset valinnat.

Alla mainittuja valintaperiaatteita sovelletaan seuraaviin viesteihin:
– Jukolan ja Venlojen viesti
– SM-viestit
– Halikko-viesti

Nuorten viestit:
– Nuorten Jukola
– AM-viestit
– ANRV

Näistä viesteistä lähdetään tavoittelemaan mahdollisimman hyvää sijoitusta 1. joukkueilla. 

Periaatteet:
ÂSuunnistajan tulee ilmoittaa halukkuutensa viesteihin IRMA -järjestelmään, KyS:n keskustelupalstalle tai valitsijaryhmälle, ja viestijoukkueet kootaan viestihalukkuutensa ilmoittaneista
– Valitsijaryhmä käyttää omaa harkintaansa ja näkemystään suunnistajien valitsemiseksi ottaen huomioon mm. viestin vaatimukset.
– Valitsijaryhmä voi keskustella etukäteen suunnistajan ja tarvittaessa muiden asiantuntijoiden kanssa.
– Valitsijaryhmälle annetaan työrauha, eikä jälkikäteen asiatonta spekulointia harrasteta.
– Viestinäytöt annetaan suunnistuskilpailuissa ja viestivalinnoissa painotetaan näyttökilpailuja.
– Näyttökkilpailut julkaistaan seuran kotisivuilla.
Â
Jos suunnistaja on valinnan jälkeen estynyt osallistumaan viestiin (esim. sairastumisen tai loukkaantumisen takia), on siitä välittömästi ilmoitettava valitsijaryhmälle.

Valitsijaryhmä 2016: Mikko Töyrylä, Hannu Währn, Maria Kurhinen

Näyttökilpailut Venlojen ja Jukolan viesteihin:
23.4. FinnSpring (pitkän matkan kilpailu)
7.5. KevätSuunnistus/KS (H/D21-sarja, pitkän matkan kilpailu)
5.6. SM-keskimatka (R1)
12.6. LuuRa (H/D21-sarja, tarvittaessa)

Ensimmäiset valinnat Venlojen ja Jukolan viestien 1-joukkuesiin on tehty 15.5. ja joukkueisiin valituille on ilmoitettu. Toiset valinnat SM-keskimatkan jälkeen. Tarvittaessa käytetään vielä LuuRan kisoja. Kaikkien 1-joukkueissa juoksevien nimet ilmoitetaan, kun joukkueet ovat kasassa.

V

KyS näkymään FinnSpringillä 23.-24.4.

Kevään suunnistuksen suurtapahtuma FinnSpring kisaillaan tänä vuonna Raaseporissa 23.-24.4. Nuorten ja aikuisten EM- ja MM-näytöt kilpaillaan FinnSpringin yhteydessä: KySsin valmennusryhmäläiset ovat lähdössä antamaan näyttöjä. Myös nuorten ryhmäläiset ovat lähdössä ”kevätleirille” kartuttamaan maastopankkia. Lauantaina on henkilökohtaiset kilpailut ja kuntosuunnistusmahdollisuus, sunnuntaina viestit ja yhteislähtö (ks.Âkilpailukutsu).

Kymin Suunnistajille on varattu Siuntion kylpylästä huoneita 20 kpl (2-4 hengelle) seuraavilla hinnoilla: 2 hengelle 90 Eur/vrk, 3 hengelle 117 Eur/vrk (lisävuode avautuu nojatuolista), 4 hengelle 144 Eur/vrk (kaksi junnupatjaa lattialla). Jos huoneita jää yli, mahdollisuus myös yhden hengen huoneeseen 81 Eur/vrk.

Oletko myös lähdössä FinnSpringiin ja kiinnostunut majoittumaan Siuntion kylpylässä? Huonevarausaikaa jatkettu – taita viestiä Marialle (maria@kurhinen.net) viimeistään su 3.4. 
Lauantai-illaksi on mahdollisuus saada buffet-kattaus, jos vähintään 20 ruokailijaa, hinta 25 Eur 15-v. ja vanhemmat, 4-14 vuotiaat puoleen hintaa. Haluatko mennä jo perjantai-iltana lähemmäs kilpailupaikkaa? Laita siitä myös tietoa, niin varaan tarvittaessa lisäöitä huonevahvistuksen yhteydessä.

Lähdetään isolla porukalla nauttimaan Raaseporin maastoista, kannustamaan seurakavereita sekä tietenkin myös menestymään!

Sprinttitopin sovitusta


Vielä on mahdollisuus sovittaa Trimtexin sprintti-toppia. SOVITUS ENNEN SALIVUORON ALKUA PE 11.3 HUUTJÄRVEN KOULULLA JA MA 14.3 PIHKOON KOULULLA!

Se ei ollut mukana sovitusiltamassa 10.12. Kokoina on 130cm – 3XL ja naisten mallissa XS-XXL. Nämä sovituskappaleet ovat trimtexin väreissä. Mikäli sikäli näistä kumpikaan aika ei sovi ja haluat toppia sovittaa, ota yhteyttäzirmaa@hotmail.com niin sovitaan jokin ajankohta. Ensi perjantaina vaatteen lähtee takaisin Trimtexille. Sunnuntaina 13.3 ei sovitus onnistu. Kaikille seuran asusteille tilausikkuna avautuu mahdollisimman pian. Siitä tulee vielä erikseen infoa.

Jukolakoulu starttaa 11.4.

Jos metsään haluat mennä nyt… Suunta hukassa? Ei hätää, Kymin Suunnistajien Jukolakoulun opeilla löydät varmasti maaliin. Osallistuminen ei edellytä suunnistajien vuoden päätapahtumaan Jukolan viestiin osallistumista, mutta sekin voi olla yksi tavoitteesi. Tämän vuoden Jukola järjestetään Lappeenrannassa.

Jukolakoulun teorialuennot pidetään Ruonalan koululla klo 18-20
ma 11.4. Suunnistuksen perustaidot, karttamerkit, kompassin käyttö (Marja Streng)
to 14.4. Reitinvalintaa ja karttaharjoituksia, suunnistusvarusteet (Mika Kilpinen, Marja Streng)
ma 18.4. Suunnistusajattelu ja pelkistäminen/oleelliset kohteet, karttaharjoituksia (Maria Kurhinen)

Teorialuentojen lisäksi Jukolakouluun kuuluu kolme maastokertaa Kymin Suunnistajien Rannikkorasteilla peräkkäisinä tiistai-iltoina 19.4. lähtien. Maastoon saa halutessaan oppaan mukaan. Kurssin hinta on 70 euroa, joka sisältää jaettavan materiaalin, luentokerrat ja maastokerrat.

Ilmoittaudu viimeistään 10.4. spostitse jpirtila(at)gmail.com tai tekstarilla 050 309 7451. Lisätietoja saa samasta numerosta.

Väinö Kotro aloittajana nuorten EM-viestihopeajoukkueessa

Nuorten hiihtosuunnistuksen EM-kilpailut päättyivät mukaviin tunnelmiin, kun 17-vuotiaitten poikien joukkue otti viestihopeaa lauantaina Itävallan Obertilliachissa. Väinö Kotro aloitti viestin ja tuli vaihtoon kolmantena, vain 8 sekuntia kärjestä. Voittajajoukkue Venäjä oli vielä tässä vaiheessa Suomen takana, aloittaja tuli vaihtoon neljäntenä reilut 50 sekuntia Väinöä perässä. Toisella osuudella Venäjän viestinviejä meni kärkeen tullen vaihtoon puoli minuuttia ennen toiseksi noussutta Suomen joukkuetta, jossa viestiä vei Niilo Ojanaho. Ankkuriosuudella Venäjän ankkuri, pitkän matkan EM-kolmonen, jätti Suomea hieman lisää, mutta Pyry Hyppölä ankkuroi Suomen hienosti toiseksi, reilun puolen minuutin erolla ennen kolmanneksi sijoittunutta Sveitsiä.

Hieno edustusviikko EM-kisojen ensikertalaisella Väinö Kotrolla, henkilökohtaiset sijoitukset 5./keskimatka, 10./pitkämatka ja 15./sprintti, ja viikon kruunasi viestihopea. Ensi vuonna nuorten alle 17-vuotiaiden EM-kisat ja nuorten alle 20-vuotiaiden MM-kisat käydään Imatralla. Sinne on lyhyt matka lähteä vaikka paikan päälle seuraamaan kisoja.

Väinö Kotro 5. nuorten EM-keskimatkalla

Väinö Kotro sijoittui tiukassa yhteislähtökisassa hienosti viidenneksi nuorten EM-keskimatkan hiihtosuunnistuksissa. Suomen pojat kävivät keskenään tiukan kamppailun: kuuden joukossa oli neljä suomalaista sijoilla 3 – 6. Tulokset löytyvät täältä. Kilpailut jatkuvat perjantaina 4.3. pitkänmatkan kisalla ja lauantaina 5.3. viesteillä. Itävallassa maanantain vastaisena yönä satoi lähes puoli metriä uutta lunta ja sotki sprinttikilpailua siten, että nuorten kilpailut käytiin uudelleen tiistaina (Väinö 15. /tulokset). Kilpailujen jury päätti myös vaihtaa keskimatkan kilpailun keskiviikoksi ja pitkänmatkan kilpailun välipäivän jälkeen perjantaiksi.

Nuorten suunnistus- ja karttailta

Torstaina 25.2. ja 31.3. järjestetään nuorten ryhmälle (11-14v. aiemmin suunnistaneet ja kilpailleet) ja heidän huoltajilleen sekä ryhmän ohjaajille suunnistus- ja karttailta Kumppanuustalo Viikarissa. Ensimmäisellä kerralla käydään läpi mm. SSL:n suunnistajan polkua tälle ikäryhmälle, keskustellaan kevään ja kesän toiminnasta ja opiskellaan suunnistusajattelua: suunnitelma (reitinvalinta, rastinotto ja rastilta lähtö) – ennakointi – havannointi ja varmistus, ja tehdään aiheeseen liittyviä karttatehtäviä. Toisella kerralla käydään läpi tarkemmin reitinvalintaa sekä siihen liittyen ”liikkennevaloja” ja ”kirkontorneja”. Lisäksi aloitellaan rakentamaan suunnistajan pelikirjaa. Ja tehdään tietenkin karttatehtäviä.

Suunnistusiltoihin etusijalla ovat nuortenryhmäläiset + huoltajat/ohjaajat. Tilaa on rajoitetusti, mutta jos istumapaikkoja jää, myös muut seuran jäsenet ovat tervetulleita. Muut kiinnostuneet kirjatkaa osallistumistoiveenne Nimenhuutoon (31.3.) Kommentti-kohtaan (huom. ilmoittautumiset ke 30.3. klo 12 mennessä). Sieltä nopeimmin ilmoittautuneet pääsevät mukaan, jos tilaa on.