145-koodin mysteeri

[hannu_wahrn]

Olin keskiviikkona maastossa purkamassa Tavastilan rasteja, oli todella masentavaa huomata 145 koodin rastin salaperäisen katoamisen syy. Ratamestarin virhehän se oli!
Se miten ao. tilanteeseen jouduttiin kaipaa vähän lisää selvennystä. Aloitin maastoon tutustumisen hyvissä ajoin jo toukokuussa. Maastokäyntejä oli takana 5 kertaa erilaisia selvityksiä tehden. Rastien vienti metsään oli 6. maastokäynti. 145:lle rastin vienti oli neljäs käynti sillä rastilla.
Eka kerralla 145:lla tutkiskelin maastosta selvää rastikohdetta jostakin ao. rastin luota, koska niille paikoille oli pakko rasti sijoittaa, jotta saataisiin tolkullisia ratoja. Hyviä vaihtoehtoja ei ollut, päätin valita suokiven, koska vuonna 2011 kyseinen suo oli ollut rastina. Tsekkasin ensin miten rastin saa otettua idästä tulevalta linjalta, jätin merkkausnauhan. Poistuin suoraan länteen, juottopaikan aukealle, käänteisesti oli siis sekin suunta varmistettu. Seuraavalla maastokäynnillä tarkastin etelästä 171 koodilta saapumisen suoraan vihreän pusikon halki. Ihan mahdotonta maastoa. Selvisi, että vihreän länsireunaan on laitettava rasti 142, jossa radat taittavat sopivasti, että kukaan ei nyt vaan kaikkein sakeimpaan ryteikköön vahingossa lähde yrittämään. Puolitoista viikkoa ennen tapahtumaa huomasin, että 159 ja 153 rastit, jotka olivat yhden vihreän metsäpalstan pohjoispuolella jäivät auki vesotun rajalinjan taakse, kaikki hakkuutähteet maassa hirveän vaikeakulkuista.. Pakko siirtää ja etsiä uudet paikat niille rasteille. Rastienvientipäivänä huomasin 144 rastilla maa-ampiaispesän, täytyipä rastilippua sielläkin siirtää 10 metriä. Rastienvienti maanantaina otti kaikkiaan 5,5 tuntia ja oli niin hikinen urakka, että mielestäni oli pakko järjestää suunnistukseen ratojen puoliväliin juomapaikka.

145:lle lippua toin 152:n kautta. Saman reitin oli jo aiemminkin kulkenut, suunnalla suoraan rastisuokivelle. Nyt kun neljättä kertaa lähestyin ao. rastia, katse sattui kolmen pitkulaisen ja kapean aukean yhteen kiveen, joka mielestäni ei sijainnut oikeassa paikassa (sijaitsee todellisuudessa pohjoisempana). Arvelin kuitenkin tulleeni huolimattomasti siihen, koska rastipiste johon olin menossa oli jo kolmeen kertaan tuttu. Kai kartta kuitenkin on oikein, otin kivestä suunnan rastikivelle, matka natsasi ja ihan samanlaiselta näytti kuin etelämpänä oleva oikea rastipaikkakin. En todellakaan osannut aavistaa mitään, varsinkaan kun kartassa oikeasta rastista pohjoiseen on puhdasta valkoista karttapohjaa, eli ei yhtään mitään. Olisihan ratamestarin vielä tämäkin pitänyt huomata. Siis samaistusvirhe vajaan 100 metrin päässä.

Mitä tästä sitten opimme? Virhe näyttää tulevan, jos on tullakseen (onnettomien sattumien summahan se oli), vaikka kuinka yritti varmistaa ja tehdä kaikkensa, jotta radat olisivat oikein. Koejuoksijoita ei oikein kuntsaritapahtumaan liikene.

Keskiviikkona harmitti niin vietävästi, tuntui, että saa olla viimeinen rata jonka tein...koska näin paha munaus kävi, niin lopetan suunnistuksen jne.

Terv. epäonninen ratamestari

[Päivi J.]

Sattuuhan noita, turha murehtia! Virheistä oppii ja seuraavalla kerralla onnistuu paremmin. Juomapiste oli kyllä luksusta, kiitos siitä!

[Mika Kilpinen]

”Ever tried. Ever failed. No matter. Try again. Fail again. Fail better.”
― Samuel Beckett, Worstward Ho

Pienin askelin kohti täydellisyyttä?

Terveisin yks tampio, joka ei osaa edes tuloslaskentakonetta käyttää, mutta lupaa lukea ohjeet ensi (?) kerralla.