KyS:n nuoret edustuspaikkojen metsästyksessä, osa 2

Kymin Suunnistajien nuoret suunnistajat tavoittelivat jälleen EM- ja MM-kisapaikkoja. Helatorstain aattona Helsingin Kaivopuistossa suunnistettiin Stadisprintti. Säiden valtias asetti kilpailuun omat haasteensa, kisa käytiin läpi massiivisen merituulen ja tihkusateen röykyttäessä niin kilpailijoita kuin katsojia. KyS:n nuorilla ei ollut ihan optimaalinen päivä, parhaiten ja samalla pisteille sijoittuivat Aino Väyrynen (D17-20E) ja Antti Pasi (H16E), molemmat kymmenenneksi.

Helatorstaina nuoret suuntasivat sitten Lohjan Sammattiin ja siellä suunnistetuille Prisma-rasteille. Vuorossa oli keskimatka, maastossa käyneiden kommenttien perusteella varsin haastavassa ja märässä maastossa. Kaulaakin myöten ojiin upottiin, tiesi kertoa kisareportterin kanssa samassa taloudessa suunnistava nuori kyssiläinen…

Prisma-rasteilla ei KyS:n nuorista kukaan valintapisteille päässyt, parhaiten sijoittui Antti Pasi (9., H16E). Antin kanssa samassa sarjassa suunnistanut kuvan Daniel Koivisto antoi lupaavia näyttöjä johtaen kilpailua vielä viidennen rastin jälkeen, sijoituksen ollessa lopulta 16.

Valintakilpailut huipentuvat kesäkuun alussa Syötteellä suunnistettaviin kaksipäiväisiin kilpailuihin. Onnea ja sujuvaa suunnistusta KyS:n nuorille tuohon kisaan!

Hippo-suunnistuskoulu 2015 alkaa !

Lumet sulaa ja kesä & suunnistuskoulun alku lähestyvät.

Ensimmäinen kerta on to 23.4 klo 18 Mussalon Saaripirtillä.

Ilmoittautuminen suunnistuskouluun on avattu, linkki ilmoittautumislomakkeelle ja lisätietoja
löytyy seuran Hippo-suunnistuskoulusivuilta (HIPPO-kuvake etusivun vasemmassa ylälaidassa):

http://www.kyminsuunnistajat.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=433&Itemid=107

Suunnistuskouluun ilmoittautuvat sekä aiemmin mukana olleet että uudet/
aloittelijat, kokoamme osallistujalistat näiden ilmoittautumisten perusteella.

Tervetuloa suunnistamaan !