Hisua kokeilemaan! PERUTTU!

Sunnuntaina 17.2. klo 12 järjestetään kaikille avoin hiihtosuunnistusharjoitus Laajakosken Honkalassa. Mukaan ovat tervetulleita kaikki lajista kiinnostuneet tai suunnistusvirikkeitä talven puurtamiseen kaipaavat. Siis ihan kaikki. Radat on laadittu Honkalan olemassaolevaan latuverkostoon tukeutuen, hieman lisää oikolatuja ja lisäuria tehdään mahdollisuuksien mukaan. Ratamestareina ovat toimineet lajin ehdottomiin huippuihin kuuluvat Tuomas ja Petri Kotro. Tuomas on lajin tuore nuorten MM-pronssimitalisti ja Petrin väkevää menoahan olemme voineet ihailla muun muassa viimeisimmän Suunnistaja-lehden kansikuvassa. Ratoja on kolme, pituudeltaan 2,3 – 2,8 km, pidempää rataa haluavat kiertävät kaikki kolme, muut oman maun mukaan. Sopiva rata löytyy siis varmasti jokaiselle.

Tervetuloa mukaan kaikki jotka sukset omistavat. Hiihtotapa vapaa, perinteinenkin siis käy 😉 Joitakin karttatelineitä pyritään järjestämään lainattaviksi ja hakaneula-karttakotelovirityksilläkin pääsee lajia maistamaan. Ja jos kovasti lajista innostuu on 10.3. Kouvolassa sitten mahdollisuus KS:n järjestämiin kansallisiin hisukisoihin.

Jobinpostia 14.2:

HISUHARJOITUS SIIRTYY MYÖHEMPÄÄN AJANKOHTAAN, seuraa ilmoittelua!

Posted in Yleiset.