KyS:n nuoret loistivat KLL:ssä!

Heinolassa 30-31.8.2013 suunnistetut Koululiikuntaliiton mestaruuskilpailut osoittivat jälleen, kuinka tasokasta nuorisotoimintaa KyS:ssä tehdään ja kuinka hienoja nuoria meillä on toiminnassa mukana! Ensinnäkin kisoihin oli lähtenyt mukava määrä seuramme nuoria edustamaan koulukuntaansa Kotkaa tai Pyhtäätä. Toiseksi menestys kisassa oli suorastaan mahtavaa! Henkilökohtaisessa kilpailussa perjantaina illan palkintojenjaossa palkintoa pääsivät noutamaan Antti Pasi (H14:3.), Daniel Koivisto (H14:5.), Aino Väyrynen (D20:6.), Roosa Metsola (D16, 7.) ja Akseli Virtanen (H11TR, 7.). Lisäksi aivan palkintosijojen lähituntumaan suunnistivat Lauri Lavikainen (H16, 10.) ja Venla Kääriä (D14, 13.). Sijoituksia arvioitaessa on hyvä muistaa, että erityisesti nuorempien sarjoissa paikalla ovat käytännössä kaikki Suomen kyseisen ikäluokan suunnistajat, joten kisa käy hyvin ns. tasonmittauksesta.

Lauantain viestikilpailuissa kuvassa Kainuun Rastiviikon loppusuoraa painaltava Antti Pasi oli ratkaisevassa roolissa tuoden Kotkan joukkueen B-sarjassa pronssille yhdessä Valtteri Heikkisen ja Venla Kääriän kanssa. Antin osuusaika oli ankkuriosuuden toiseksi nopein! Myös E-sarjan (RR,TR) Kotkan joukkue (Onni Vepsäläinen, Ida Heikkinen, Akseli Virtanen) sijoittui hienosti sijalle 9.

Kisan tulokset löydät täältä.

 

Posted in Kilpailut.