Rasticup saatiin hienosti käyntiin Äijönvuorella -KyS:n nuoret kovassa iskussa!

Kymenlaakson Nuorten Rasticup saatiin käyntiin keskiviikkona 21.5.2014 Kotkan Äijönvuorella pidetyllä kilpailulla. Järjestelyt toimivat jälleen erinomaisesti ”KyS-standardin” mukaisesti. Talkoolaisten lisäksi erikoiskiitos kilpailunjohtajana toimineelle Sanna Villikalle ja ratamestaritehtävästä vastanneelle Kurhisen Marialle. Näillä KyS:n nuorisotoiminnan tehonaisilla sydän sykkii nuorisosuunnistukselle niin voimakkaasti, että kaiken muun touhun ohella ottivat vastuulleen myös nämä tehtävät! Kiitos!

Itse kilpailu sujui KyS:n osalta vähintäin mainiosti! Ensinnäkin, moni ensikertalainen lähti rohkeasti mukaan kisaan ja suoriutuivat suunnistuksesta mainiosti. Lisäksi kyssiläisiä nähtiin palkintojenjaossa useampaan kertaan. Sarjavoittoihin ylsivät Lauri Lavikainen (H18), Antti Pasi (H16), Ilari Nokka (H12TR), Emilia Pätäri (D10RR) ja Onni Vepsäläinen (H9RR). Kun lisäksi muitakin hyviä sijoituksia tuli tukuttain ja peräti 42 kyssiläistä starttasi kisaan, niin… epävirallisen pistelaskun mukaan KyS on ensimmäisen kisan jälkeen seurojen kisassa johdossa!

Tulokset ja väliajat löytyvät kisasivuilta.

Reittihärvelikin lisätty. Eri sarjoissa saman radan juosseiden vertailu onnistuu kenties parhaiten RG2 -härveliversiolla.

KyS:n nuorilla huikea kauden aloitus Finnspringissä!

 

Kymin Suunnistajien nuoret käynnistivät kilpailukautensa erittäin lupaavasti viikonvaihteessa Salossa suunnistetussa Finnspringissä. Lauantaina suunnistetussa henkilökohtaisessa kilpailussa kuvan Lauri Lavikainen osoitti kehityksen kulkeneen jälleen eteenpäin (kuten kisareportteri on otaksunutkin) ja tuloksena kolmossija H18-sarjassa 95:n sarjaan startanneen joukossa. H15-sarjassa Antti Pasi osoitti myös lupaavaa tasoa ajatellen alkanutta kautta sijoittuen hienosti neljänneksi. Ja sokerina pohjalla, viime vuoden hopeamitalistityttömme Aino Väyrynen suunnisti kovassa D20E-sarjassa mainiosti kuudenneksi yli 50:n tytön joukosta. D20E-sarjahan oli näyttökilpailu MM-kisoihin, joten paikalla oli ainakin lähes koko suunnistuksemme ”kerma”.

Ja huikea kauden aloitus jatkui sunnuntaina viesteissä, jossa H15-18-sarjassa poikatriomme Antti Pasi, Antti Väyrynen ja Lauri Lavikainen suunnisti hienosti neljänneksi kaikkiaan 47 joukkuetta käsittäneessä viestissä. Taakse jäivät niin Ounasvaaran Hiihtoseura kuin myös moni muukin huippuseura! Aloitusosuudella Pasin Antti suunnisti hienosti neljänneksi jääden kärjessä vaihtaneesta MS Parmasta vain 30 sekuntia. Kakkososuudella Väyrysen Antti suunnisti upeasti kolmanneksi nopeimman osuusajan ja nosti KyS:n jo kolmanneksi. Ankkuriosuudella Lavikaisen Lauri joutui taipumaan kolmanneksi sijoittuneelle MS Parmalle 13 sekuntia, mutta siis tuloksena loistava neljäs sija. Paikalla huoltajana/valokuvaajana loukkaantumisen takia ollut Metsolan Roosa kertoikin tutun suunnistuspojan todenneen, että ”en tiennytkään, että teillä KyS:ssä on noin kovia poikia!”. Niinpä…

Mutta eihän menestys jäänyt pelkästään nuorten varaan. Suunnistuskärpäsen pureman saanut, Karhulan Katajaisten puheenjohtajanakin toimiva Pia Outinen voitti, ilmeisesti ensimmäisessä suunnistuskisassaan, D45B-sarjan!

KyS:n nuorten kausi sai hienon päätöksen Turussa

Kymin Suunnistajien nuoret huoltojoukkoineen osallistuivat jälleen kerran nuorien suunnistajien perinteiseen päätöstapahtumaan, eli ns. ”Turku-viikonloppuun”. Lauantaina suunnistetussa nuorisoviestissä hyvä menestys kaatui harmilliseen väärään leimaukseen, mutta sunnuntaina henkilökohtaisessa Oravatonni-kilpailussa nuoremme suunnistivatkin sitten vallan mainiosti! Oravatonnin seurapisteissä KyS sijoittui hienosti sijalle 9 kaikkiaan 39 seuran joukossa. Nuorten sarjoissa kymmenen sakkiin suunnistivat kuvan Onni Vepsäläinen (2., H9RR) kuin myös Aino Väyrynen (3., D18), Akseli Virtanen (3., H11), Daniel Koivisto (3., H14), Antti Väyrynen (5., H15), Evert Gango (7., H10), Roosa Metsola (7., D16), Venla Kääriä (8., D14), Isabella Svahn (9., D15). Unohtaa ei pidä tietenkään huoltojoukkojen menestystä, eli Töyrylän Mikon ja Soinin Tonin voittoa sekä Virtasen Jussin kolmossijaa!

Oravatonnin tulokset löytyvät täältä. Oravatonnin ”pääsarjojen” GPS:t löytyvät Roosan osalta täältä ja Laurin osalta täältä.

Virtasen Jussin ottamia valokuvia Turku-viikonlopusta löydät KyS:n kuvagalleriasta.
 

Lavikaisen Lauri SM-plaketeille Alastaron yössä!

Hienosti mennyt SM-kausi 2013 sai arvoisensa päätöksen, kun kuvassa SM-pitkän matkan yleisörastia lähestyvä Lauri Lavikainen suunnisti hienosti kuudenneksi H16-sarjassa SM-yössä ja samalla SM-plaketeille. Näin kisareportterin jo kesän aikana ounastelema Laurin läpimurto H16-sarjassa toteutui. Jo Syötteen pitkällä matkalla plaketti oli lähellä Laurin suunnistaessa sijalle 11. Hienoa Lauri!

KyS:n nuorten osalta SM-kisakausi käynnistyi mainiosti SM-erikoispitkillä Puumalassa kahden plaketin voimin, kun Roosa suunnisti viidenneksi D16-sarjassa ja Väyrysen Antti sijalle 8. H15-sarjassa. Kauden tähtihetki oli tietenkin Väyrysen Ainon hopea D18-sarjassa Syötteellä suunnistetuissa pitkien matkojen SM-kisoissa. Seuraavaksi saimme nauttia menestyksestä Äänekoskella suunnistetuissa keskimatkan kisoissa, joissa Aino oli jälleen iskussa sijoittuen neljänneksi ja Roosa sijalle 8. SM-viestissä D20-sarjan joukkue Aino, Roosa ja Anni suunnisti hienosti kuudenneksi ja nyt sitten Lauri sinetöi KyS:n nuorten SM-kauden!

Kisareportteri onnittelee niin suunnistajia, heidän taustajoukkojaan kuin myös KyS:n erinomaista nuorisotoimintaa tekeviä seura-aktiiveja. Ei muuta kuin katse kohti kautta 2014, jolloin kisareportteri veikkaa mm. H15- ja D15-sarjassa tapahtuvan meille myönteisiä asioita:)

D20-joukkue plaketeille SM-viestissä

Saarijärvellä tänään suunnistetuissa SM-viesteissä KyS:n D20-sarjan joukkue sijoittui hienosti kuudenneksi ja samalla plakettisijoille. Joukkueessa suunnistivat Aino Väyrynen, Roosa Metsola ja Anni Väyrynen.

KyS:n kisa lähti mainiosti käyntiin, Ainon vaihtaessa toisena, ainoastaan 27 sekuntia kärjessä vaihtanuttta, nuorten MM-kisoissakin suunnistanutta TVV:n Janina Gustafssonia jäljessä. Toisella osuudella myös Roosa teki hyvän suorituksen, tosin loppuvaiheessa kisaa kävi se ”vanhanaikainen”, eli meni kärkityttöjen kanssa itselleen väärälle rastille. Mutta vaihtoon Roosa tuli kolmantena, minuutin kärjessä vaihtanutta Rastivarsoja perässä. Ankkuriosuudella Anni joutui hieman antamaan periksi koville ankkureille, mutta toi joukkueen hienosti kuudentena maaliin. Näin pitkästä aikaa KyS plaketeilla SM-viesteissä!

Aino SM-hopealle Syötteellä!

KyS:n Aino Väyrynen suunnisti upeasti hopeaa D18-sarjassa Syötteellä viikonloppuna suunnistetuissa pitkien matkojen SM-kisoissa! Erittäin vaativalla ja huimat noususummat sisältäneellä radalla Aino jäi mestaruuden voittaneesta Pihkaniskojen Niina Hulkkosesta ainoastaan 1.42. Kisareportterin saamien tietojen mukaan Aino lähti hakemaan uransa ensimmäistä plakettia, joka nyt edelleen jäi saamatta, mutta se ei nyt varmaankaan Ainoa harmita:)

H16-sarjassa Lauri Lavikainen jäi harmittavasti vain 20 sekuntia plakettisijasta sijoittuen kuitenkin hienosti sijalle 11 ja jääden pronssimitalista vain kahden ja puolen minuutin päähän. Laurin kehittyminen on Ainon tapaan ollut hyvää ja määrätietoista, jäämme mielenkiinnolla odottamaan Laurin lopullista läpimurtoa ikäluokkansa terävimpään kärkeen!

D16-sarjassa flunssaa potenut Roosa Metsola ei ollut iskussa ja sijoitus oli 15. H15-sarjassa Antti Väyrynen oli 18.

SM-kisat jatkuvat vajaan kahden viikon päästä Äänekoskella suunnistettavilla keskimatkan kisoilla.

KyS:n nuoret loistivat KLL:ssä!

Heinolassa 30-31.8.2013 suunnistetut Koululiikuntaliiton mestaruuskilpailut osoittivat jälleen, kuinka tasokasta nuorisotoimintaa KyS:ssä tehdään ja kuinka hienoja nuoria meillä on toiminnassa mukana! Ensinnäkin kisoihin oli lähtenyt mukava määrä seuramme nuoria edustamaan koulukuntaansa Kotkaa tai Pyhtäätä. Toiseksi menestys kisassa oli suorastaan mahtavaa! Henkilökohtaisessa kilpailussa perjantaina illan palkintojenjaossa palkintoa pääsivät noutamaan Antti Pasi (H14:3.), Daniel Koivisto (H14:5.), Aino Väyrynen (D20:6.), Roosa Metsola (D16, 7.) ja Akseli Virtanen (H11TR, 7.). Lisäksi aivan palkintosijojen lähituntumaan suunnistivat Lauri Lavikainen (H16, 10.) ja Venla Kääriä (D14, 13.). Sijoituksia arvioitaessa on hyvä muistaa, että erityisesti nuorempien sarjoissa paikalla ovat käytännössä kaikki Suomen kyseisen ikäluokan suunnistajat, joten kisa käy hyvin ns. tasonmittauksesta.

Lauantain viestikilpailuissa kuvassa Kainuun Rastiviikon loppusuoraa painaltava Antti Pasi oli ratkaisevassa roolissa tuoden Kotkan joukkueen B-sarjassa pronssille yhdessä Valtteri Heikkisen ja Venla Kääriän kanssa. Antin osuusaika oli ankkuriosuuden toiseksi nopein! Myös E-sarjan (RR,TR) Kotkan joukkue (Onni Vepsäläinen, Ida Heikkinen, Akseli Virtanen) sijoittui hienosti sijalle 9.

Kisan tulokset löydät täältä.

 

Kuvia Rasticupin päätöstilaisuudesta lisätty kuvagalleriaan

 

Kymenlaakson Rasticupin päätöskilpailusta 21.8.2013 Haminan Myllykylästä löytyy nyt kuvia KyS:n kuvagalleriassa. Liikkeellä ovat olleet paparazzit Jussi Virtanen ja Jyrki Metsola.

Tänä vuonna Rasticupissa yksi ilahduttava asia oli KyS:n 18-sarjalaisten aktiivinen osallistuminen kisoihin. Kuvan Aino Väyrynen osallistui kaikkiin viiteen osakilpailuun ja nappasi selvän voiton kokonaiskilpailussa. Samalla Aino jätti jäähyväiset vuosien ”Rasticup-uralleen”. Upeaa kisareportterin mielestä oli myös Rikan veljesten Samin ja Antin ahkera osallistuminen Rasticupin kisoihin. Veljesten kesken oli selvästi aistittavissa veljellistä kisailua ja mukavan rentoa meininkiä. Kiitos Aino, Sami ja Antti, asenteenne Rasticupin osalta oli kohdallaan!

Kilpailun kuvasatoa löydät siis kuvagalleriasta.

Nyt galleriassa myös Mikko Kiisken ottamia kuvia.