alt

Aattoaamun ”ekumeeninen” lenkki

alt

Perinteinen ekumeeninen 8. Aattoaamun lenkki Kyminlinnan kesäteatterin parkkipaikalta klo 08.00. Matka n. 8 km. Mahdollisuus myös lyhyempään vain Kyminlinnan kiertävään lenkkiin (n 3,5 km). Paikalla on viime vuosina nähty varsinkin juoksuklubilaisia, mutta myös suunnistajia ja muita nylkk… kestävyysjuoksun ystäviä. Rauhallista vauhtia mennään, tästä on hyvä aloittaa Joulun vietto, tervetuloa!

Nuori Suunta -ohjaajakoulutusta

Nuori Suunta -ohjaajakoulutusta on suunnitteilla vuodelle 2015, koulutus on tarkoitettu alle 12-vuotiaiden ohjaajille ja ohjaamisesta kiinnostuneille.

Koulutus on kahden viikonlopun mittainen, joista ensimmäinen on tarkoitus pitää tammi-helmikuussa. Toinen osa on syksyllä, ja sen ajankohdasta sovitaan yhteisesti ensimmäisenä viikonloppuna.

Ensimmäinen koulutusviikonloppu voisi olla esim. 10-11.1., 17.-18.1. tai 14.-15.2. (päivämäärä vahvistuu SSL:n kouluttajien aikataulujen mukaan toiveittemme pohjalta).

Kiinnostuksesta koulutukseen voi laittaa viestiä Marialle (sähköposti maria(at)kurhinen.net) 22.11. mennessä. Koulutukseen voi myös jo nyt ilmoittautua (kerro samalla toiveviikonloppu koulutukselle).

Koulutus järjestetään, jos vähintään (noin) 7 osallistujaa.

Lisätietoja koulutuksen sisällöstä löytyy SSL:n sivuilta.

Tervetuloa kaikki kiinnostuneet mukaan!

Tehojumppaa Huutjärven koululla perjantaisin

Perjantaisin tehojumppaa Huutjärven koululla. Koululta on varattu A- ja B-salit klo 18-19. Jumppa on tarkoitettu n. 13+ -ikäisille nuorille ja aikuisille. Omatoimiverryttelly ennen jumppaa. Omat patjat ja sählymailat mukaan

Ilmoittautumiset Nimenhuutoon, jossa myös tarkemmet lisätiedot jumpasta.

Jumpalla lihaskuntoa, koordinaatiota, juoksutekniikkaa, pelailua.

Tervetuloa!

Kynnystestiin Pajulahteen 13.12.

Pajulahdesta on varattu kynnystestit max 12 hengelle lauantaina 13.12. klo 12.00 – 13.30. Nuoret etusijalla, mutta halukkaat aikuiset otetaan mielellään mukaan mikäli mahtuu. Minimi-ikäraja noin 14 vuotta. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Väyrysen Timolle 30.11. mennessä. Henkilökohtainen esitietolomake täytetään ja lähetetään asemalle etukäteen.

Viestiharjoitus ke 17.9.2014

Viesti juostaan metsäparispinttinä. Harjoitus soveltuu SM-ikäisille nuorille sekä aikuisille.
Luvassa on mielenkiintoiset hajonnat, joilla on hyvä testailla omaa suunnistusta ja keskittymiskykyä.
Harjoitus kuuluu nuorten kausimaksuun, muilta 2 eur karttamaksu.

Ilmoittautumiset nimenhuutoon viim. ti 16.9.
Viestiin voi ilmoittautua parin kanssa tai parittomana, joista järjestäjät arpovat parit harjoitukseen.

Opastus harjoituspaikalle Karhuvuorentien ja Mussalontien risteyksestä. Kokoontuminen klo 18.

Salivuoro Pihkoon koululla

Salivuoro maanantaisin Pihkoon koululla klo 18-19:30

Saimme salivuoron Pihkoon koululta, ensimmäinen kerta on ma 8.9. Tervetuloa mukaan! Harjoitukset tehdään nuorten ehdoilla, mutta vanhemmat/aikuiset ovat myös tervetulleita mukaan.

Ensimmäisellä kerralla oli ilahduttavan suuri joukko suunnistuskoululaisia eli jatketaan samaan malliin. Harjoitukset suunnitellaan suunnistuskoululaisten mukaan, soveltuvat myös vanhemmille nuorille sekä aikuisille, tarvittaessa isommille tehostettua toimintaa.

Sisäliikuntavarusteet ja omat patjat mukaan

Ilmoittautumiset nimenhuutoon.

Rastijahdin tulokset

Rastijahti kisattiin tällä kertaa kuuden kolmen hengen joukkueen voimin. Joukkueissa yksi suunnisti tavallisella kartalla, yksi käyräkartalla ja yksi vuodelta -86 olevalla 1:15000 kartalla. Maastossa olleesta 25 rastista kaksi joukkuetta ehti hakea kaikki, näistä toinen kuitenkin joutui sakkominuuteille. Pisteitä rasteista sai rastikoodin osoittaman määrän. Tulokset ovat seuraavat:

1. Daniel K., Ilpo P. ja Aleksi V, 3693 p

2. Jussi V., Venla K., Kaisa S., 3440 p

3. Aino V., Mika K., Tiina V., 3293 p

4. Toni S., Antti R., Hannu W., 3025 p

5. Antti V., Kalle T., Väinö K., 2940 p

6. Tomi V., Juha V., Reima L., 2885 p

Lapsilla oli omarastijahti, jossa nopeimmat ja taitavimmat ehtivät hakea kaikki 18 rastia. Pienimmätkin osanottajat kieräsivät reippaasti useita rasteja.

Kiitos kaikille mukana olleille ja järjestelyhommiin osallistuneille! 🙂

Suunnistuksen alkeiskurssi aikuisille

Kymin Suunnistajat järjestävät huhtikuussa suunnistuksen alkeiskurssin aikuisille:

ma 7.4. klo 17.00 Mussalon koululla, teoriaa

ke 10.4. klo 17.00 Mussalon koululla, teoriaa

ma 14.4. klo 17.00 Mussalon koululla, maastoharjoittelua tarvittaessa yhdessä ohjaajan kanssa

ti 22.4. klo 17.00 Rannikkorastit Katariinassa, maastoharjoittelua tarvittaessa yhdessä ohjaajan kanssa

Hinta 20 €, liikunta-, kulttuuri-, virike- ja Tyky-setelit käyvät myös maksuvälineenä

Ilmoittautumiset Jaana Pirtilälle p. 050 309 7451 tai s-posti  jpirtila@gmail.com

 Levittäkääpä tietoa suunnistuksesta kiinnostuneille, mutta lajiin vielä tutustumattomille, tutuille!
 14.4. ja 22.4. kerroille kaivataan myös ohjaajia, myös he voivat ilmoittautua Jaanalle.