Kymin Suunnistajien mestaruudet ratkottu

Kymin Suunnistajien jäsenten paremmuudesta kisattiin tiistaina Kangasmäen Rannikkorastien yhteydessä. Osanottajia oli ilahduttavan runsaasti. Mestaruuskilpailun palkinnot jaetaan kauden päättäjäisissä Mussalon Saaripirtillä 29.10.2011. Kilpailun tulokset ja väliajat löytyvät allaolevista linkeistä.

Tulokset

Väliajat

Onnittelut mitalisteille!

Aluemestaruusviikonloppu Ristiinassa oli KyS:n juhlaa!

Ristiinassa viikonloppuna suunnistetut Kaakon aluemestaruuskilpailut sujuivat KyS:ltä varsin mainiosti.

Lauantain henkilökohtaisesta kilpailusta kyssiläiset saalistivat viisi mitalisijaa, joista kirkkaimman, eli aluemestaruuden suunnistivat kuvan Daniel Koivisto H12-sarjassa, Roberta Björnman D10RR-sarjassa sekä Roosa Metsola D14-sarjassa. Danielia ”säesti” mainiosti Antti Pasi sijoittuen pronssille sekä Roosaa Leinosen Miisamaria nappaamalla hopeaa.

Palstanpitäjää ilahdutti erityisesti Danielin erinomainen suunnistus, joka ei antanut tällä kertaa muille ”sanan sijaa”. Daniel johti kisaa ensimmäiseltä rastilta maaliin ja totesikin suorituksen jälkeen suunnistuksen olleen virheetön. Ja juoksuvoimaahan Danielilta löytyy!

Menestysten lisäksi päivä oli muutenkin mitä mainioin: KyS:n tuoreen viirin alla tunnelmasta nautti mukava määrä kyssiläisiä ja fiilikset olivat korkealla!

Sunnuntaina suunnistettiin sitten aluemestaruusviestit.

Continue reading

Kompassi-tapahtuma

Lasten suunnistuskoulu

Toimintaa tukemassa