Kunto ja mieli kohenee suunnistamalla
Hei kaikki suunnistuksen ystävät,
Olen Heidi Hamström (47v kahden pojan äiti) ja vasta myöhemmällä aikuisiällä suunnistusharrastuksen löytänyt. Olen harrastanut liikuntaa lapsuudestani asti, välillä vakavammin kilpaillen ja välillä vain omaksi ilokseni.
Työskentelen Hyvinvointikeskus Huumalla Palvelupäällikkönä ja vaikka päiväni täyttyvätkin liikunnasta ja ihmisten hyvinvoinnista, niin kaipasin jonkun oman harrastuksen töideni ulkopuolelta. Myös perussairauteni nivelreuman tuomat tuki-ja liikuntaelinvaivat, loukkaantumiset sekä jalkaterän leikkaus asettivat haasteita harrastaa aiemmin niin rakkaita tanssillisia lajeja sekä lenkkeilyä. Aikaisemmin iloa ja hyvän olon tunnetta tarjoavat harrastukset tuottivatkin ennemmin tuskaa ja särkyä, ja nopeasti jäi töiden ulkopuolinen liikkuminen hyvin vähäiseksi.
Aikuisten suunnistuskoulusta startti harrastukseen
Keväällä 2023 törmäsin Kymin Suunnistajien Aikuisten suunnistuskoulun mainokseen ja hetken mielijohteesta ilmoittauduin mukaan. Muistiini palautui vuonna -98 liikunnanohjaajakoulussa käyty suunnistuskurssi ja kuinka hauskaa oli etsiä rasteja Solvallan metsissä.
Osa karttamerkeistä olivat jollain tapaa vielä hyppysissä, mutta näiden siirtäminen maastoon ja kartan avulla maastossa liikkuminen oli ihan hukassa.
Suunnistuskoulun sekä osaavien ohjaajien antamat opit antoivat hyvät eväät pärjätä suunnistuskoulun jälkeen omatoimisesti ja jatkaa suunnistusharrastusta Rannikkorasteilla.
Lämmin vastaanotto seurassa
Toinen positiivinen asia minkä suunnistuskoulu toi mukanaan, oli tutustuminen itse seuraan ja sen yhteisöön. Vaikka olin täysin untuvikko ja uusi lajin harrastaja konkareiden keskuudessa, niin vastaanotto Rannikkorasteilla oli lämmin ja olo aina tervetullut. Sain aina seuratovereilta apua lähdössä reittivalintoja pohtiessani tai kun haahuilin eksyneenä keskellä metsää (jota tapahtui välillä ja tapahtuu edelleenkin aika paljon 😀).
Kunto ja mieli koheni
Suunnistus lajina osoittautui nopeasti mukaansatempaavaksi ja löysin itseni Rannikkorasteilta, satoi tai paistoi, kerta toisensa jälkeen. Romahtanut kunto kohosi pikkuhiljaa, tuki-ja liikuntaelinvaivat pienenivät olemattomiin sekä työ- ja muut mieltä kuormittavat asiat unohtuivat metsässä. Keskittyminen ja jaksaminen työssä on parantunut, mieli rauhoittunut ja olo kaikin puolin huomattavasti energisempi.
Suunnistusharrastus sai minusta sen verran tukevan otteen ja pelkästään Rannikkorasteilla käyminen ei enää riittänyt. Liityin Kymin Suunnistajiin jäseneksi, ilmoittauduin mukaan Porvoon Jukolaan Venlojen viestijoukkueeseen kesällä 2023 ja sen jälkeen olen jatkanut aktiivisesti osallistumalla mm. aikuisten harrasteryhmän treeneihin sekä muihin seuran tarjoamiin tapahtumiin.
Mukaan seuratoimintaan
Seura tarjoaa myös halukkaille pääsyn mukaan itse seuratoimintaan ja sitä kautta vaikuttamaan seuran toimintaan. Vuoden suunnistusta harrastaneena olen “ajautunut” mukaan Seuratoimintajaoston jäseneksi, jossa suunnittelemme ja kehitämme mukavaa yhteistä tekemistä ja seuraan kuuluville lisäarvoa tuovaa toimintaa.
Seuran ihmiset, yhteiset tekemiset, yhteisöllisyys, harjoitukset ja kaikki se, mitä itse seuratoimintaan osallistuminen mahdollistaa, on antanut minulle paljon enemmän kuin pelkän harrastuksen. Voin sanoa, että kuulun suureen perheeseen, jossa pidetään hyvää huolta jäsenistään.
Tervetuloa suunnistuksen pariin ja ennen kaikkea Kymin Suunnistajiin.
Terkuin,
Heidi