Kesätyö nuorten suunnistajien parissa

Kiinnostaako kesätyö nuorten suunnistajien parissa? Kymin Suunnistajat palkkaa kolme 15-29 -vuotiasta nuorta tulevana kesänä. Kaksi nuorista tulee työskentelemään valmennus- (H/D14-21) ja vauhtiryhmän (H/D11-13) parissa ja yksi nuorista suunnistuskoulussa olevien lasten parissa.

Suunnistuskoulun parissa työskentelevän nuoren työt tulevat alkamaan heti toukokuun puolivälin jälkeen. Valmennus- ja vauhtiryhmän parissa työskentelevien nuorten työt tulevat myös alkamaan mahdollisimman pian sen jälkeen kun valinnat tehtäviin on tehty, työjakson sijoittumisesta voidaan kuitenkin jonkin verran joustaa. Työjakson kokonaistyöaika yhteensä 60h. Viikkotuntimäärä vaihtelee viikkokohtaisesti työtehtävien mukaan ja siihen pystyy jonkin verran itse myös vaikuttaa.

Palkka 600e/hlö.

Valmennus- ja vauhtiryhmän pariin palkattavan työntekijän toimenkuvaan kuuluu

  • Ryhmien taitoharjoitusten suunnittelu annettujen teemojen mukaisesti, rastien vienti ja haku sekä taitoharjoituksissa ohjaajana toimiminen.
  • Taitoharjoituksen suunnittelu Rannikkorastien yhteyteen rannikkorastien rasteja ja ratoja hyödyntäen valmennusjaoston kanssa sovittujen teemojen mukaisesti
  • Leirin/leiripäivän suunnittelu ja toteuttaminen yhdessä valmennusjaoston kanssa
  • Fysiikkaharjoitusten pitäminen
  • Muut erikseen sovittavat tehtävät

Suunnistuskoulun pariin palkatun työntekijän toimenkuvaan kuuluu

  • Lasten suunnistuskoulun ratojen piirtäminen, rastipisteiden tarkastus, rastien vienti ja haku sekä suunnistuskoulun harjoituksissa ohjaajana toimiminen.
  • Fysiikkaharjoitusten pitäminen harraste-, vauhti- ja valmennusryhmälle.
  • Muut erikseen sovittavat tehtävät

Hakijoilta edellytetään

  • Omatoimisuutta ja kykyä itsenäiseen toimintaan
  • Kokemusta ratojen suunnittelusta sekä lasten ja nuorten parissa toimimisesta
  • Autonkäyttömahdollisuus sekä OCAD:in/PurplePenin käytön osaaminen katsotaan eduksi

Lähetä vapaamuotoinen työhakemus ja CV sähköpostitse Anni Väyryselle annievay94@gmail.com 15.5. mennessä. Kerro hakemuksessa kumpaa tehtävää haet sekä miksi sinä olisit hyvä valinta kyseiseen tehtävään. Tiedustelut työhön liittyen myös Annilta.

Lukkari Jukolaan ilmoittautuminen

Lukkari Jukola järjestetään 18.-19.6. Mynämäellä. Ilmoittaudu joukkueisiin tästä 1.5.mennessä! Samalla lomakkeella voit ilmoittautua myös mahdolliseen yhteiskuljetukseen.

Seura korvaa osallistumismaksun Kymin Suunnistajien joukkueiden osalta yhteen viestiin (Venlojen viesti tai Jukolan viesti). Mikäli suunnistaja kuitenkin täydentää muuten vajaaksi jäävää joukkuetta, maksaa seura osallistumismaksun myös tähän viestiin. Lisäksi seura maksaa telttapaikat. Yhteiskuljetus omakustanteinen.

Kisasivut
Kilpailukutsu

Jukolan viesti
Osuus Alustava osuuspituus
1. 13,9 km
2. 11,7 km
3. 14,9 km
4. 8,7 km
5. 9,2 km
6. 14,6 km
7. 16,8 km

Venlojen viesti
Osuus Alustava osuuspituus
1. 7,5 km
2. 8,0 km
3. 6,1 km
4. 8,7 km

Jukolan ja Venlojen viestin 1. ja 2. joukkueiden valinnoista vastaa viestivalintatiimi. Jukolan ja Venlojen viestin 1. ja 2. joukkueiden valintaperiaatteet ovat:

  1. ”Jatkuva näyttö” SSL:n alaisissa kilpailuissa 29.5. asti
  2.  Näyttökilpailut
    • 7.5. Kevät Suunnistus (pitkä matka), omat sarjat
    • 22.5. VeVe:n kevät kansalliset (keskari), omat sarjat
    • 26.5. Eukkorastit (keskari), naisilla näyttösarjana D21
    • Näyttökilpailuista painotetaan Eukkorastien tuloksia
  3. Viestivalintatiimin näkemys

Viestivalinnat pyritään julkaisemaan mahdollisimman pian viimeisen näyttökilpailun jälkeen. Mahdolliset peruutukset ilmoittautumisiin Anni Väyryselle (puh. 0400 283454, email: annievay94@gmail.com)

Näyttökilpailut päivitetty 27.4.

Kesäduuni OP:n piikkiin – kesätyö 15 – 17 -vuotiaalle nuorelle

Meillä on paikka auki yhdelle 15 – 17 -vuotiaalle apuvalmentajalle, lisätiedot ja hakuohjeet https://www.op.fi/web/op-kymenlaakso/etusivu/kesaduuni_opn_piikkiin Hakuaika päättyy 17.4.2022

Tehtävänkuvaus

Lasten suunnistuskoulun ratojen piirtäminen, rastipisteiden tarkastus, rastien vienti ja haku sekä suunnistuskoulun harjoituksissa ohjaajana toimiminen. Lisäksi fysiikkaharjoitusten pitäminen harraste-, vauhti- ja valmennusryhmälle.

Eduksi katsotaan

Osaat suunnistaa, olet mahdollisesti jo suunnitellut suunnistusratoja sekä vienyt rasteja maastoon. OCAD- tai Purple Pen -ohjelmien osaaminen on selvä etu.
Lisäksi ryhmän ohjaajana toimiminen edellyttää hyviä kommunikointitaitoja. Koska varsinaista työpistettä ei ole, toivomme oma-aloitteista työotetta.

Hakemukset ja lisätiedot Sari Kaitainen 0505626779 tai sari.kaitainen (ät) gmail.com

Tervetuloa järjestämään kesän Rannikkorasteja

Rannikkorastikausi on taas alkamassa (19.4) ja tapahtumien järjestämiseen kaivataan nyt teidän apua. Kymin Suunnistajilla on tälle kaudelle 18 omaa tapahtumaa ja lisäksi tuttuun tapaan toimimme apuna muutamilla EKSun ja Pyhtään Voiman rasteilla.

Kokonaisuudessaan olemme siis mukana kesän aikana reilun 25 tapahtuman järjestelyissä. Kartan omistavasta seurasta ja ratamestarista riippumatta, jokainen talkootunti on meille arvokas ja luonnollisesti kerryttää sitä myöten seuramme kassaa.

Rannikkorastien toimihenkilöksi voit ilmoittautua suoraan tästä linkistä. Lisää vain nimesi haluamiisi aikoihin ja paikkoihin, homma on sillä selvä!

Terveisin,
Rannikkorastit-jaosto

Rannikkokorttelit alkavat!

Korttelisuunnistuskausi alkaa sunnuntaina 20.2. Metsolassa, jatkuen sunnuntaisin maaliskuun aikana. Karttamaksu 7€, sähköisiä maksutapoja käytettäessä maksun saajaksi Kymin Suunnistajat.

Lisätietoja ja ohjeita päävalikon kohdasta Rannikkokorttelit tai tästä linkistä.

Alustava ohjelma:
20.2. Metsola
6.3. Aittakorpi-Karhuvuori
13.3. Otsola
20.3. Huutjärvi
27.3. Kotkansaari
Muutokset mahdollisia

Lisätietoja, kun niitä saadaan, Rannikkorastien nettisivuilla http://www.rannikkorastit.fi

Hiihtosuunnistuksen SM-kisakausi alkoi menestyksekkäästi Valkeakoskelta

Hiihtosuunnistuksen SM-kisakausi starttasi viime viikonloppuna Valkeakoskella sprintillä ja sprinttiviestillä. Lauantain sprintissä Tuomas Kotro nappasi voiton H21 sarjassa ja Rasmus Töyrylä H15 sarjassa. Lisäksi Onni Vepsäläinen oli H17 sarjan 4. ja Aliisa Kiiski D17 sarjan 5. Sunnuntain sprinttiviestissä Tuomas Outinen ja Tuomas Kotro nappasivat H21 sarjassa pronssia ja Rasmus Töyrylä ja Onni Vepsäläinen hopeaa H17 sarjassa. Lisäksi Aliisa Kiiski ja Katariina Outinen sijoittuivat D17 sarjassa kuudenneksi.

Onnea kaikille menestyneille!

HiSun SM-kisakausi jatkuu 26.-27.2. Iisalmessa keskimatkalla ja viestillä

Omatoimista (sika)suunnistusta tarjolla

Joulun ja vuodenvaihteen tienoilla on tarjolla omatoimisuunnistusta Sunilassa Paaskallion maastossa. Tarjolla puoliurbaania korttelirataa toteutettuna sikasuunnistuksen tapaan. Rastiväliviivojen hässäkkä ei täytä mitään ns. hyvää ratasuunnitteluohjetta. Toki sprinttisuunnistuksen katiskoita ei ole eikä perhoslenkkejäkään. Hyvällä mielikuvituksella voi ratkaista arvoituksen mitä rastiväliviivoilla on kirjoitettu.

Rasteilla on siniset nauhat

Turvallisuusohje: Hallantien alitus vain jalankulkutunnelista K-Marketin luona! Ja varotaan liikennettä. Olosuhteet on talviset. Liukasta voi olla, nastarit jalkaan.

Tarjolla kaksi rataa:

SIKA: On lievästi pitkä matka 9,6 km ja 24 rastia. Maastossa suunnistaja kyllä löytää mukavat reitit etenemiseen.

PERHELENKKI: Noin 3 km ja 7 rastia on selkeä rata ilman mitään kikkailuja. Sopii D-C ratojen suunnistajille. Kaikkein pienimmät saattajan kanssa.

Sikan lähtöpaikka on Sunilan kentän eteläpuolella ja Perhelenkin lähtö Hakalankoululla.

Tulostekarttoja saatavilla Haaviston konepajan karttapostilaatikosta 17.12.2021 alkaen. Kartta on kaksipuolinen ja tarjolla molemmat ratavaihtoehdot. Kartta PDF:n voi myös itse tulostaa täältä

Vapaaehtoinen karttamaksu 5e. Maksu seuran tällöin tilille FI77 5172 0220 0249 22.

Hyvää Joulua suunnistajille! Hannu W

Nuorten Jukolan viestikapula on nyt meillä!

Nuorten Jukolan lippu on luovutettu seuroillemme ikään kuin Nuorten Jukolan järjestäjien viestikapulana. Valkeakosken Nuorten Jukolassa elokuussa allekirjoitettiin Nuorten Jukolan järjestelysopimus Kaukametsäläisten, Suomen Suunnistusliiton ja järjestävien seurojen edustajien toimesta. Lisäksi Nuorten Jukolan tiedonsiirtokokous pidettiin Kotkan Jäppilässä, Wanhalla Koululla sunnuntaina 7.11. Kokouksessa Valkeakosken Hakan järjestäjien ydinjoukko jakoi arvokasta tietoa ja kokemuksiaan meille tuleville järjestäjille ja yhdessä totesimme, että Valkeakoskella tapahtumaviikonloppu kokonaisuutena oli varsin onnistunut. Ja samaa kohden pyritään Kotkassakin!

NuJu järjestelysopimuksen allekirjoitus

Seuraava Nuorten Superviikonlopun tapahtuman infotilaisuus pidetään Kymin Suunnistajien suunnistuskauden päättäjäisten yhteydessä Seurantalo Tapiolassa Sutelassa keskiviikkona 24.11. klo 18.30 jälkeen. Infossa kerrotaan siitä, missä vaiheessa projektissa edetään tällä hetkellä ja millaisia erilaisia talkoomahdollisuuksia jokaiselle on tarjolla. Samalla annetaan ohjeita toimitsijaksi ilmoittautumisesta. Vastaavanlainen infotilaisuus on suunnitteilla myös Haminaan ja tästä tiedotetaan kun aika ja paikka varmistuu.

NuJu tiedonsiirtokokous