Hiihtosuunnistuksen MM- ja EM-kisat Piteåssa

Tänään lähti Kyssin kova nelikko kohti Ruotsia ja Piteå. Keskiviikkona alkavat hiihtosuunnistuskauden huipentuma aikuisten ja H20-sarjan MM- ja H17-sarjan EM-kilpailut. Kyssillä on ensimmäistä kertaa seurahistoriassa edustaja aikuisten MM-tasolla. Hienoa historian siipien havinaa. Tuomas Kotro on kovassa kunnossa ja lähtee jahtaamaan ensimmäistä henkilökohtaista MM-kultaansa. Tiukassa se voi olla, mutta hänellä on täydet mahdollisuudet ainakin henkilökohtaiseen mitaliin.

Tuomas

Aapo ja Väinö starttaavat keskiviikkona nuorten MM-kisoissa H20-sarjassa. Etenkin Aapolla on ollut huima kausi. SM-kisoista tuli kolme kultaa. Tämä antaa odottaa Aapolta kovia suorituksia myös Piteåsta. Väinö on puolestaan hakenut tällä kaudella vauhtia maastohiihdon puolella, ja hyvinhän sitä vauhtia on tullut. Nyt, kun vain lippu löytyy, on Väinöllä täydet mahdollisuudet jopa kirkkaimpaan.

Väinö ja Aapo

Akseli lähtee puolustamaan nuorten EM-keskimatkan ja -viestin kultamitaleita H17-sarjassa. Hikinen viikko tulee olemaan myös Akselilla, eikä yksikään mitali tule ilmaiseksi.

Akseli

Tsemppiä kaikille kisoihin lähteville huipuille. Kyssi seuraa kisoja aktiivisesti ja pyrkii raportoimaan urheilijoiden edesottamuksista.

Kisasivut:

Aikuiset:https://www.wsoc2019.com tai https://orienteering.sport/event/world-ski-orienteering-championships-2019/welcome/#current

Nuoret MM:https://www.jwsoc2019.com

Nuoret EM:https://eysoc2019.com

Kotimainen hisu-kausi päättyi Pellossa

Viikonloppuna Pellossa kisattiin Lapin lumirastien yhteydessä kotimaisen hiihtosuunnistuskauden päätöskilpailut. Kyssin osalta kisat sujuivat hienosti. Tuomas K nappasi lauantain SM-pitkältämatkalta hopeaa ja Aapo H20 sarjan kultaa. Tämä oli Aapolle kolmas henkilökohtainen SM-kulta tältä kaudelta. Onnittelut Aapolle täydestä potista. Väinö oli SM-startin 4. ja Tuomas O 6. Akseli oli H17 sarjan 5.

Viikon päästä kilpaillaan vielä MM- ja EM-kilpailut Piteåssa. Sinne Kyssiltä lähtee ennätykselliset neljä urheilijaa. Tuomas K. H21, Aapo ja Väinö H20 ja Akseli H17. Kyssin toimitus seuraa tiivisti kisoja.

Tässä vielä Akselin ja Tuomas Outisen Pellon kisakuulumiset:

Viikonloppu aloitettiin sprintillä. Sää oli koko viikonlopun suorastaan karmea. Kovaa lumisadetta joka päivä, eli urat meni ihan umpeen.

Akseli: Sprintissä ei hyvää suoritusta, sillä emit-ongelmat ja heikko vire ratkaisi kisan. Sijoitus 3. Pitkänmatkan kisasta oli luvassa erittäin raaka. Alku lähti hyvin käyntiin, mutta kiertovalinnat eivät kannattaneet, sillä kaikki urat olivat aivan yhtä huonossa kunnossa. Paras valinta oli aina mennä niin suoraan kuin mahdollista. Edeltävänä päivänä heikolta tuntunut kunto eskaloitui pahasti ja tapahtui luonnoton katkeaminen. Tuntui aivan sairaudelta tai ylirasitustilalta, joten sunnuntain keskimatkalle ei ollut mitään asiaa tämän jälkeen. Parempi huilata kunnolla, kuin jättää Piteå väliin kansallisen kisan kustannuksella.

Tuomas: Sprintti oli olosuhteisiin nähden melko hyvä kisa, sillä jaloissa oli paljon jumia ja olin sarjamme ensimmäinen lähtijä, niin paikoittain sain hiihtää ihan uudella ladulla, jossa oli sankan lumisateen takia noin 5-10 sentin lumikerros. Myös oiot sain hoitaa muille alkumatkasta. Pitkälle matkalle lähdettäessä tiesin, että takaa otetaan luultavasti kiinni ja lähdin sen takia aiempaa rennommin. Muutamien välien jälkeen sainkin edellä lähtevän Maijalan kiinni ja takaa tuleva Ahokin alkoi saavuttaa selkää. Etenimme kolmen porukassa lähes koko matkan, mutta 15 kilometrin jälkeen Aho katosi ja oma vauhti hidastui samalla, myös Maijalan kanssa tiet erkanivat ja kädet tuntuivat erittäin painavilta. Viimeiset viisi kilometriä jäin kärjelle noin minuutin per kilometri, mahdollisesti torstain heikon tankkauksenkin takia. Keskimatkan kisaan lähdin vielä koko latauksella, mutta eilinen painoi selvästi ja eksyinkin ajatuksen herpaannuttua, ja tein noin seitsemän minuutin virheen. Loppu menikin nautiskellessa kauden viimeisestä kisasta.

SM-hisut Iisalmessa – suuria seikkailuja

Hiihtosuunnistuksen SM-sprintit ja -viestit käytiin 23-24.2 Iisalmen Paloisvuoren maastossa. Lauantaina matkaan startattiin kymmenen kyssiläisen voimin. Kyssinpunaista väriä nähtiin palkintopallilla peräti neljästi. Onni iski mitalin syrjään H15-sarjassa ollen 3. Akseli oli puolestaan H17-sarjan 2. ja Aapo osoitti taas paikkansa palkintopallilla, eli korkeimman, tosin kahden sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Roni-Ville Rissaseen. Seuramme pioneeri Tuomas K. nappasi pääsarjan hopean vain kolmen sekunnin takamatkalla voittajasta. Lisäksi edustusta Kyssillä oli D15, D50 ja H40-sarjoissa.

Sunnuntain sprinttiviestit alkoivat hienosti, kun H20-sarjassa Väinö ja Aapo ottivat hopeaa ja Tuomas O:n sekä Onnin ollessa kuudensia. Valitettavasti huollon virheen takia joukkueet oli ilmoitettu irmaan väärässä järjestyksessä, joten näin ollen molemmille joukkueille hylkäys. Pääsarjaan startattiin joukkueella Akseli-Tuomas K. Avausosuudella Akselin sauvarikko kolmosrastilla hidasti vauhtia ja Akselin täytyi selvitä loppuun yhdellä sauvalla. Akseli tuli vaihtoon 12. 2 minuuttia kärjen perässä. Tuomas aloitti rajun takaa-ajon ja nosti Kyssin minuuutin päähän kahdeksanneksi. Seuraavilla osuuksilla Kyssi sinnitteli podium-paikan tuntumassa. Akselin viimeisellä osuudella tapahtui odottamaton käänne, kun Akselin Emittag rekisteröi ohi hiihdetyn rastin. Näin ollen järjestelmä ei ota vastaan uusia leimauksia seuraavaan 10 sekuntiin. Oikealle rastille saavuttaessa, minne oli matkaa alle 10 sekuntia, ei tägi ottanut uutta leimaa vastaan, vaan antoi hylkäyksen. Tuomas pääsi kuitenkin maastoon kuudentena 2 minuutin takamatkalta ja nosti rajulla lyönnillä Kyssin kolmanneksi. Tuomas selvitti maalissa hylkäyksen syytä ja teki asiasta protestin. Protesti hyväksyttiin, minkä ansiosta pääsarjassa saatiin pronssia.

Yhteensä kyssiläisten matkaan lähti viisi mitalia ja paljon oppia. Seuraavat kilpailut käydään Pellossa 8-10.3, missä kisataan viimeisen kerran SM-mitaleista.

Tuomas Kotron rooli hisuttajien team-leaderina on ollut huikea. Hänen vakuuttava ja ammattitaitoinen ote on nostanut koko toiminnan aivan uudelle tasolle, mikä näkyy tuloksissa ja urheilijoiden motivaatiossa. Ilman Tuomaksen roolia Kyssin joukkueessa olisi monta mitalia jäänyt saamatta.

Henkilökohtaiset tulokset: https://online4.tulospalvelu.fi/tulokset-new/fi/2019_hisusprint/

Viestin tulokset: https://online4.tulospalvelu.fi/tulokset-new/fi/2019_hisusviesti/

 

Ilmoittaudu Kangasala-Jukolaan

 Nyt on aika ilmoittaa halukkuutensa osallistua ensi kesän suurimpaan suunnistuksen viestitapahtumaan Jukolan viestiin 15.-16.6.2019 Kangasalle. Ilmoittaudu sitovasti alla olevassa linkissä mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 30.4. mennessä.

https://goo.gl/forms/k6SLGLfKqlfk0an43

Muista myös merkitä ajankohta, jolloin autat seuran yhteisten varusteiden, mm. kahvila- ja tuulensuojateltat, kuljetuksessa. Samalla voit valita itsellesi turvallisen matkustustavan Kangasalle seuran yhteiseen bussikyytiin. Kyytiin voi tulla myös huoltajat ja ns. kisaturistit. Kyytimaksu on perinteisesti ollut sopuhintainen. Hinta tarkentuu myöhemmin.

Kangasala-Jukolasta lisätietoja löytyy tuolta
https://www.jukola.com/2019/kilpailijat/kilpailukutsu/.

Lähde mukaan Kymin Suunnistajien yhteiseen Jukola-seikkailuun!

Ilmoittautumistilannetta voit seurata täältä (päivitetään muistettaessa): https://docs.google.com/spreadsheets/d/17NbDOF6cy2dcfH4Io0a1CmCqQL19tTfKgAl4Wr1IjXc/edit?usp=sharing

Seuratoimintajaosto

Kyselyt
Hannu Währn
hannu.wahrn@kymp.net

Historiallinen pääsarjan mitali Kyssille

Lemin päätöspäivänä viesteissä koettiin historiallisia ja riemullisia hetkiä. Kymin Suunnistajat olivat saaneet pitkästä aikaa iskukykyisen joukkueen H21-sarjaan. Väinöllä oli kunnia avata viesti ja hän suoriutui osuudestaan hienosti tullen vaihtoon viidentenä vajaat neljä minuuttia kärjen perässä. Toisella osuudella Aapolla oli hurja lyönti päällä ja hän nosti Kyssin punaiset kärkeen. Kakkosena vaani Rastivarsat vain 13 sekunnin päässä. Ja niin kuin niin useasti viestin ratkaisu jäi ankkureiden tehtäväksi. Ankkuriosuudella nähtiin kunnollinen titaanien taisto, kun Rastivarsojen Sergei Gorlanov lähti raivoisasti ajamaan Tuomas Kotroa takaa. Tällä kertaa Tuomaksella ei kulku riittänyt aivan Gorlanovin vauhtiin ja hän joutui taipumaan Turkin EM-kilpailuissa loistavasti menestyneelle venäläiselle. Kyssille siis historiallinen pääsarjan hopea.

Suunnistus on suurien tunteiden laji, niin tälläkin kertaa. Yksi kilpailuiden suurimmista yllätyksistä koettiin H20 sarjassa, kun vastikään neljätoista vuotta täyttänyt Onni Vepsäläinen joutui varamiehenä varmasti suunnistusuransa tiukimpaan tilanteeseen. Akseli avasi viesti hienosti ja tuli vajaan neljän minuutin keulassa vaihtoon Tuomas Outinen teki varmaa ja laadukasta työtä ja vaihtoi niin ikään kärjessä. Ero toisena tulleeseen Kouvolaan oli jo venähtänyt yli viiteen minuuttiin. Sitten oli ensikertalaisen Onnin vuoro. Varmasti siinä on nuorella miehellä puntti tutissut, mutta mitä vielä. Onni ei muista tai muiden paineista välittänyt, vaan teki omaa varmaa suunnistusta ja toi Kyssin kulta-joukkueena maaliin 3.45 erolla Helsingin suunnistajiin. Osuusaikoja vertailtaessa ei Onni jäänyt kuin hivenen muihin paljon vanhempiin suunnistajiin. Näistä nuorista kuullaan vielä.

 

Mitalisadetta Lemin SM-hisu-keskimatkalta

Hiihtosuunnistuksen keskimatkan SM-kilailut käytiin upeassa auringon paisteessa Lemillä. Kyssi säihkyi kilpaa auringon kanssa ja saalisti kaikkiaan neljä mitalia ja yhden plakettisijan. H20 sarjassa Aapo oli ylivoimaisesti kilpailun nopein voittaen yli puolentoista minuutin markinaalilla. Väinö oli alkuvaikeuksien jälkeen lopulta kolmas. Tuomas O. suunnisti kovassa sarjassa todella upeasti ja oli ensimmäisessä H20 sarjan SM-startissa hienosti 6. H17 sarjassa käytiin tiukkaakin tiukempi sekuntitaisto. Tällä kertaa Akselin oli ”tyytyminen” hopeaan kolmen sekunnin marginaalilla. Voitto on joskus pienestä kiinni. Onni oli H15-sarjassa ensimmäisessä SM-startissaan todella upeasti pronssilla.

H20 sarja 1. Aapo, 3. Väinö 6. Tuomas O

H17 2.Akseli

H15 3.Onni

Elsa, Ilona, Rasmus ja Olavi odottavat omaa vuoroaan.

Antti Yli-Knuusin muistolle

Kun itse aloitin suunnistamaan vuonna 1991, ei mennyt aikaakaan, kun tutustuin suunnistavaan herrasmieheen. Sinusta tuli minulle hyvä ystävä myös koko perheelleni. Minulla on sinusta niin paljon kauniita muistoja. Jaksoit aina kuunnella, auttaa ja antaa viisaita elämän ohjeita. Antissa oli niin paljon hyvää ja uskoa, että en ole ainoa suunnistaja, joka niin ajattelee. Antti rakasti hiihtoa ja suunnistusta yli kaiken. Hän oli tuttu näky lentokentän hiihtoladulla. Siellä on sinusta monta kaunista muistoa. Keväällä, kun aloitan suunnistuksen, lupaan, että muistan Sinua lämmöllä, kun löydän ensimmäisen rastin. Anttia kaikesta kiittäen ja ikuisesti muistaen.

Suunnistusystäväsi Ritva Väisänen

Sulzer tukemaan maajoukkueurheilijoitamme

Sulzer Kotkan yksikkö on lähtenyt tukemaan Kymin Suunnistajien hiihtosuunnistusmaajoukkueurheilijoitamme. Akseli Virtanen ja Väinö Kotro kävivät allekirjoittamassa yhteistyösopimukset Sulzerin Kotkan tehtaalla.

 

Yhteistyösopimuksia poikien kanssa allekirjoittamassa oli Sulzerin henkilöstöpäällikkö Susanna Gunnar.

Rannikkokorttelit alkavat

Talven korttelirastikausi on ovella, lauantaina 16.2. aloitetaan. Lähtö auki klo 10-11, emitit laitetaan, aikoja otetaan, karttamaksu 5€. Tapahtumiin pyritään laatimaan kolme rata, pituudeltaan noin 3, 5 ja 7 km

Ohjelma (muutokset mahdollisia)
1 La 16.2.2019 ABC-Amiraali
2 La 23.2.2019 Kaukola/Pihkoo
3 Su 3.3.2019 Rauhala
4 La 9.3.2019 Mussalo
5 La 16.3.2019 Lankila/Aittakorpi
6 La 23.3.2019 Hovila
7 La 30.3.2019 Hovinsaari

Kuvasuunnistuksen 2018 onnekkaat

Uusimman kuvasuunnistuksen arvontapalkinnot (5kpl Rannarilippuja) voittivat Hannu Währn, Kalle Tarhonen sekä Jukka Matilainen Onnettarena toiminut Hiipivä Hirvi varmaan antaa ne jos rasteilla tahi muualla näkee teidät.. Toki Kopioklubin ovea voi koputella Rannarikauden lähestyessä. Onnittelut onnekkaille ja kiitos osallistujille! Oikea ratkaisu löytyy alta.
Terveisin,  ratamestari Timo