Nuori Suunta -ohjaajakoulutusta

Nuori Suunta -ohjaajakoulutusta on suunnitteilla vuodelle 2015, koulutus on tarkoitettu alle 12-vuotiaiden ohjaajille ja ohjaamisesta kiinnostuneille.

Koulutus on kahden viikonlopun mittainen, joista ensimmäinen on tarkoitus pitää tammi-helmikuussa. Toinen osa on syksyllä, ja sen ajankohdasta sovitaan yhteisesti ensimmäisenä viikonloppuna.

Ensimmäinen koulutusviikonloppu voisi olla esim. 10-11.1., 17.-18.1. tai 14.-15.2. (päivämäärä vahvistuu SSL:n kouluttajien aikataulujen mukaan toiveittemme pohjalta).

Kiinnostuksesta koulutukseen voi laittaa viestiä Marialle (sähköposti maria(at)kurhinen.net) 22.11. mennessä. Koulutukseen voi myös jo nyt ilmoittautua (kerro samalla toiveviikonloppu koulutukselle).

Koulutus järjestetään, jos vähintään (noin) 7 osallistujaa.

Lisätietoja koulutuksen sisällöstä löytyy SSL:n sivuilta.

Tervetuloa kaikki kiinnostuneet mukaan!

Menestykkään kauden päättäjäiset

Yli 70 hengen juhlimme KySsin historian menestyksekkäimmän suunnistuskesän päättäjäisiä  29.10.2014. Kiitimme ja palkitsimme menestyneitä nuoria ja seuratyössä puurtaneita aikuisia.

 

SEURAN PARHAAT

– VUODEN SUUNNISTAJA:  Antti Pasi 

 paras alle 14-v. tyttö: Emilia Pätäri

 paras alle 14-v. poika:  Akseli Virtanen

 paras yli 14-v. tyttö: Aino Väyrynen

MUUT NUORTEN PALKITSEMISET

                          AM, NRC ja ANRC/ kolmen joukkoon sijoittuneet, kun yli kolme osanottajaa

                                                                      Lauri Lavikainen/H18, Antti Väyrynen/H16, Viljami Pätäri/H16, Antti Pasi/H16, Daniel Koivisto/H16, Mikael Koivisto/H13, Akseli Virtanen/H13 (H14 AM-sprintti), Evert Gango/H10RR, Ilari Nokka/H10RR, Onni Vepsäläinen/H9RR, Rasmus Töyrylä/H8RR, Olavi Kiiski/H8RR, Roosa Metsola/D18, Venla Kääriä/D16, Emilia Pätäri/D10RR ja Katariina Outinen/D9RR 

 

Ensi kertaa kilpailutoimintaan osallistuneet

 Pitkäniemi Markus, Pitkäniemi Matias, Tommola Jesse, Seppälä Matias, Grönholm Niklas, Valkonen Tommi, Pitkäniemi Iida, Kaipainen Elina, Paavola Titta, Kaipainen Sanna Ja Vepsäläinen Elsa 

                          SM – ja KLL-kisoissa 10 joukkoon sijoittuneiden erityishuomioiminen  

  Lavikainen, Antti Väyrynen, Antti Pasi, Daniel Koivisto, Aino Väyrynen, Akseli Virtanen (KLL) , Emilia Pätäri(KLL) ja Roosa Metsola

 

Muut tunnustukset

 ”Kauden tulokas” Elsa Vepsäläinen”

KOKO SEURA

                          

 Venlojen ja Jukolan viestin parhaat suoritukset

 

 Parhaat kilometriajat:  Aino Väyrynen   8,07 m

                                    Lauri Lavikainen 7,48

 Suurimmat sijoituksen nostot: Venla Kääriä     181 sijaa 2. osuudella                   

                                                               Tommy Larvi   279 sijaa 2. osuudella

Seuratoiminnasta

                          ”Vuoden puurtaja” :  Maria Kurhinen

                          ”Vuoden touhukas”: Sanna Villikka

                          ”Vuoden nörtti”:  Mikko Kiiski

 

Kiitos kaikille KySsiläisille hienosti menneestä suunnistuskesästä. Hyvää treenikautta ensi kesää varten!

Kaisa

pj.

 

                                      

                                                                                                      

Tehojumppaa Huutjärven koululla perjantaisin

Perjantaisin tehojumppaa Huutjärven koululla. Koululta on varattu A- ja B-salit klo 18-19. Jumppa on tarkoitettu n. 13+ -ikäisille nuorille ja aikuisille. Omatoimiverryttelly ennen jumppaa. Omat patjat ja sählymailat mukaan

Ilmoittautumiset Nimenhuutoon, jossa myös tarkemmet lisätiedot jumpasta.

Jumpalla lihaskuntoa, koordinaatiota, juoksutekniikkaa, pelailua.

Tervetuloa!

Kynnystestiin Pajulahteen 13.12.

Pajulahdesta on varattu kynnystestit max 12 hengelle lauantaina 13.12. klo 12.00 – 13.30. Nuoret etusijalla, mutta halukkaat aikuiset otetaan mielellään mukaan mikäli mahtuu. Minimi-ikäraja noin 14 vuotta. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Väyrysen Timolle 30.11. mennessä. Henkilökohtainen esitietolomake täytetään ja lähetetään asemalle etukäteen.

Kuntosuunnistuskausi jatkuu yösuunnistuksilla

Kotkan-Haminan seudun yösuunnistussarja, Kotham-Cup alkaa jälleen. Ensimmäinen osakilpailu 21.10. Itärannassa. Ratakattauksena tapahtumissa A (vaativa), B (”semi”) ja C (helppo).Alustava ohjelma 2014:

Ohjelma 2014:

21.10. Itäranta ”Kotham City Race”, KyS
28.10. klo 19.00 Siltakylä, VeVe
4.11. klo 18.00 Laajakoski Kankaantie, KyS
11.11. klo 17.30 Rakinvuori, KaaRa
18.11. klo 18.00 Äijönvuori, EKSu
25.11. Tikkamäki, VeVe

Tarkemmat tiedot löytyvät Kothamin nettisivuilta: http://www.kothamcup.blogspot.fi

Tervetuloa jatkamaan suunnistuskautta yön pimeydessä!

Nuorten Rasticupin lopulliset pisteet on julkaistu

Kymenlaakson Nuorten Rasticupin 2014 lopulliset pisteet on nyt julkaistu Rasticup-sivuilla.

Seurapisteiden osalta kausi 2014 noudatteli pitkälti edellisvuoden kaavaa, eli odotetusti ykkönen oli Kouvolan Suunnistajat (1446 pistettä), toisena VeVe (1253) ja kolmantena KyS (1109). Rasticupin kokonaiskilpailuvoittoja keräsi eniten KS (8), toiseksi eniten KyS (5) ja kolmanneksi VeVe (2),

KyS:n nuorista kokonaiskilpailuvoittoihin ylsivät Lauri Lavikainen (H18), Antti Pasi (H16), Onni Vepsäläinen (H9), Roosa Metsola (D18) ja Emilia Pätäri (D10). Kaikkiaan 14 KyS:n nuorta ylsi tällä kaudella ”pokaalikolmikkoon”. Kauden aikana Rasticupiin osallistui kaikkiaan 43 KyS:n nuorta. Hieno määrä! Onnittelut tästä KyS:n suunnistuskoulu- ja nuorisopuolta vetäville tahoille!

Kauden päättäjäiset 29.10.

Kymin Suunnistajien kauden 2014 päättäjiset järjestetään Saaripirtillä 29.10. klo 18 alkaen. Ohjelmassa on ainakin palkitsemisia kuluneen vuoden suunnistusmenestyksestä ja seuratoiminnasta. Kulunut kausi on ollut ennätyksellisen menestykäs Kyssille ja sen huikealle nuorisolle, tähän mennessä plakkarissa on jo 7 mitalia ja SM-erikoispitkä on vielä suunnistamatta. Niinpä tilaisuudessa on muun ohjelman jälkeen tarjolla kakkukahvit SM-mitalistiemme kunniaksi. Tervetuloa kaikki mukaan kauden päätöstilaisuuteen ja mitalikahveille!

Inventointitöitä jälleen tarjolla, ilmoittaudu!

Perinteiseen tapaan olemme jälleen saaneet talkootöitä, eli inventoimme S-Market Pasaatin lauantaina 1.11. ja S-Market Karhulan sunnuntaina 30.11. Nyt kipin kapin ilmoittautumaan talkoisiin, niin talkoopäällikölle ei tule unettomia öitä:). Ja kun kahden talkoon väli on lähes kuukausi, niin innokkaimmat saavat tottakai osallistua vaikka molempiin! Siistiä ja hauskaa sisähommaa ja samalla rahaa omalle seurallemme! Ilmoitautumiset keskustelufoorumiin tai sähköpostilla (jyrki.metsola@cads.fi) tai tekstiviestillä (0400-427796).

Aino ja Antti SM-mitaleille jälleen kerran, nyt SM-yössä!

Ei SM-viikonloppua ilman kahta SM-mitalia KyS:lle. Hyvin olivat KyS:n nuoret tämän strategian sisäistäneet, kun Savonlinnan Tanhuvaarassa kilpailtiin yösuunnistuksen SM-mitaleista. D20-sarjassa Väyrysen Aino otti jo kauden kolmannen henkilökohtaisen mitalinsa sijoittuen hopealle ja jääden kisan voittajasta, Turun Suunnistajien Lisa Schubnellista vain 13 sekuntia! Todettakoon, että Schubnell kuuluu Sveitsin nuorten maajoukkueeseen.

H15-sarjassa kaksi suomen mestaruutta jo ottanut Antti Pasi sijoittui hienosti pronssille. KyS:n hienoa päivää tai pitäisikö sanoa yötä täydensivät Antti Väyrynen H16-sarjan viidennellä sijalla ja Daniel Koivisto H15-sarjan sijalla 10.

Kuten kisareportteri ja -kuvaaja Reima Lavikainen hyvin kuvasi tunnelmia: ”Lähtöpaikalta takaisin kulkiessani tähdet tuikki taivaalla ja vaaraan rinteessä näkyi suunnistajien liikkuvat lamput ja perillä kisakeskuksessa odotti perinteinen KYS-nuorten mitalisade ja kimallus..”

Onnittelut jälleen kerran nuorille suunnistajalahjakkuuksillemme ja heidän taustajoukoilleen! Tällä hetkellä osa KyS:n nuorista leireilee Norjassa tutustumassa ensi vuoden nuorten MM-kisamaastoihin. SM-kisarintamalla edessä on vielä Hyvinkäällä järjestettävä erikoispitkien matkojen kilpailu lokakuussa.

 

kys sm viesti h15 netti 2

Jälleen huikea SM-viikonloppu, kultaa ja hopeaa!

kys sm viesti h15 netti 2

Viikonloppuna suunnistetuissa SM-kisoissa KyS:n nuoret jatkoivat upeasti mitalikannassa. Viikonlopun jälkeen KyS:n nuoret ovat saavuttaneet tällä kaudella jo kuusi SM-mitalia ja edessähän on vielä yö- ja erikoispitkän kisat.

Lauantaina Hollolassa suunnistetuissa SM-sprintin kisoissa Antti Pasi otti jo toisen suomen mestaruuden voittaen H15-sarjan 7 sekunnin erolla Valkeakosken Hakan Aaro Ahoon. Hienoa päivää täydensi samassa sarjassa Daniel Koivisto sijoittuen hienosti viidenneksi ja näin SM-plaketeille!

Sunnuntaina Mäntsälässä suunnistetuissa SM-viesteissä KyS:n H16-sarjan (kuvassa) joukkue Daniel Koivisto, Antti Väyrynen ja Antti Pasi suunnisti SM-hopealle, jääden voittajalle ja kilpailun ennakkosuosikille MS Parmalle vain 2.31. KyS:n pojat tekivät tarkkaa työtä ollen joka vaihdossa kakkosena. Plaketeille ylsivät  D20-sarjan joukkueemme (Roosa Metsola, Venla Kääriä, Aino Väyrynen) sijoittuen kahdeksanneksi.

Ei siis SM-viikonloppua ilman mitaleita:)